On hyvin yleistä, että ihmiset ottavat älypuhelimensa mukaan vessakäynnilleen. Esimerkiksi aiemmin tänä vuonna julkaistun selvityksen mukaan peräti 65 prosenttia aikuisista kertoo käyttävänsä joskus puhelinta vessassa.