Siruteollisuuden veteraanien johtama startup-yhtiö Sentons pyrkii poistamaan painikkeet älypuhelimista, uutisoi Reuters.

Sentons on kehittänyt anturijärjestelmän, joka havaitsee kosketuksen, painamisen ja pyyhkäisyn ultraääniaaltojen avulla. Teknologiaa voidaan käyttää esimerkiksi älypuhelimen reunoissa.

”Kosketusnäytöt ovat hienoja, mutta puhelinvalmistajat eivät ole vielä keksineet, miten puhelimen reunoista tehdään interaktiivisia”, yhtiön johtaja Jess Lee kertoi Reutersille.

”Yhä ohuemmiksi muuttuvissa puhelinmalleissa, jotka ovat kokonaan lasia tai joissa on todella ohuet metallireunat, ei ole enää tilaa näppäimille.”

Yhtiö ilmoitti torstaina tekevänsä yhteistyötä kahden nimeltä mainitsemattoman älypuhelinvalmistajan kanssa.

Leellä on suhteita ainakin Appleen, jolle hän myi kuva-antureita valmistavan InVisage Technologies -startupin vuonna 2017.

Sentonsin teknologiaa käytetään tällä hetkellä Asuksen ja Tencentin pelaajille valmistamassa ROG-puhelimessa, joka julkaistiin Kiinassa kesällä.