HTC sai Britanniassa mainontaa valvovalta viranomaiselta määräyksen poistaa kokonaan näkyviltä uuden U11-älypuhelimen mainosvideon.

Kiistanalaisessa mainoksessa olympialaisiin osallistunut brittiläinen uimahyppääjä Tom Daley loikkii hyppytornista altaaseen ja ottaa itsestään hyppyjen aikana selfieitä. U11-känny sinänsä sopii tähän, koska sillä selfien saa näpättyä vain reunoja puristamalla.

HTC halusi mainoksella lisäksi korostaa sitä, että puhelin täyttää IP67-vesitiiviysvaatimukset eli se toimii vaikka olisi käynyt metrin verran veden pinnan alla. Daley kuulemma käyttäytyy altaassa niin etevästi, ettei känny käy tuota syvemmällä.

Mikä mainoksessa sitten on vialla? BBC kirjoittaa, että HTC toimii mainoksessa vastoin omia käyttäjille jakamiaan ohjeita. Käyttöohjeissa sanotaan, ettei puhelin saa joutua kosketuksiin uima-altaan veden kanssa. Edelleen ohjeissa painotetaan, ettei puhelinta pidä kastella sen vedenkestävyydestä huolimatta. Erikseen mainitaan lisäksi, ettei märän puhelimen nappeja pidä painella.

Mainontaa valvovan viranomaisen mukaan kännykkää käytetään mainoksessa käyttöohjeiden vastaisesti ja annetaan näin kuluttajille väärä kuva se ominaisuuksista. Siksi mainos määrätään poistettattavaksi kaikista kanavista – mikä tarkoitti myös YouTubea.