Tuoreen päätöksen myötä poliisi saa Yhdysvalloissa käyttää rikollisen kasvoja tai sormenjälkeä avatakseen epäillyn puhelimen. Mieleen tallennettua pääsykoodia puolestaan ei voi pakottaa kertomaan.

Uusien iPhone-mallien kasvoja tutkiva tunnistus yrittää tunnistaa kasvot vain viisi kertaa ja sen jälkeen vaatiikin avautuakseen pääsykoodia. Mikäli epäillyn iPhonea siis tuijotellaan liian tiiviisti, ei sitä enää saakaan auki vain pyöräyttämällä epäillyn kasvojen edessä.

Macrumors.comin mukaan poliiseille opastusta pitänyt Elcomsoft oli vielä höystänyt ohjettaan toteamalla, että liikaa näyttöä vilkuilemalla voi käydä "kuten Applen tilaisuudessa". Viime vuonna moni pääsi nauramaan Applen uudelle tekniikalle, kun iPhone X ei aunnutkaan kasvontunnistuksen avulla puhelimen julkistustilaisuudessa. Kyseinen lavalla ollut malli oli pyörinyt lavan takana liian monen ihmisen käsissä, ja vaati avautuakseen pääsykoodia.