Alun perin Android 11:n julkinen beetaversio piti esitellä 3. kesäkuuta virtuaalisessa tapahtumassa, mutta George Floydin kuolemasta seuranneet mellakat saivat Googlen perumaan suunnitelmansa. Yhtiön mukaan ”aika ei ollut sopiva juhlinnalle”.

Nyt Android 11:n julkinen beetaversio on siis kuitenkin julkaistu, ilman sen suurempia seremonioita, kirjoittaa Engadget.

Android 11:n beetaversiota pääsee kokeilemaan testausohjelmaan liittymällä, mikäli taskusta löytyy Pixel 2 tai uudempi malli.

Googlen blogin mukaan uusi Android-versio tuo parannuksia ainakin kolmella osa-alueella: ihmiset (people), hallinta (control) ja yksityisyys (privacy).

Ensimmäisellä osa-alueella viitataan yhteydenpitoon ja viestittelyyn. Luvassa on ainakin ”kuplaominaisuus”, jonka avulla keskustelujen ja muiden sovellusten välillä hyppimisestä pyritään tekemään helpompaa ja nopeampaa.

Hallinnalla viitataan puolestaan puhelimeen yhdistettyjen laitteiden kuten kuulokkeiden, kaiuttimien ja televisioiden säätämiseen. Android 11:ssä virtanapin pitäminen pitkään pohjassa tuo esiin yhdistettyjen laitteiden hallintaan tarkoitetun valikon.

Lisäksi yksityisyyden hallinnasta on tehty kätevämpää. Sovelluksille voi tulevaisuudessa myöntää kertaluontoisia lupia mikrofonin, kameran ja sijaintitietojen käyttöön sen sijaan, että lupa olisi voimassa jatkuvasti tai aina sovellusta käytettäessä.