Applen mukaan yhtiö on tarkoituksellisesti hidastanut vain iPhone-älypuhelinmalleja. Esimerkiksi iPad-tabletteja ja MacBook-tietokoneita eivät hidastustoimenpiteet koske, Softpedia kirjoittaa.

Apple on pyytänyt anteeksi vanhempien iPhone-älypuhelinmallien tahallista hidastamista. Yhtiön mukaan hidastaminen johtui siitä, että kuluneella akulla varustettu laite saattaa äkillisesti sammua esimerkiksi kylmässä talvi-ilmassa.

Applen toiminta on poikinut lukuisia joukkokanteita, joista toistaiseksi suurimpaan osallistuu jopa 370 000 ihmistä. Vahingonkorvausvaateet vaihtelevat 2000 dollarista aina 999 miljardiin dollariin saakka.

Apple kertoo sisällyttäneensä älypuhelimia hidastavan toiminnon osaksi iOS-päivitystä. Yhtiön mukaan hidastustoiminto koskee kuitenkin vain iPhone-älypuhelimia, ei muita Applen tuotteita. Apple kutsuu hidastustoimintoa virallisesti ”ominaisuudeksi”, Softpedia huomauttaa.

Apple ei anna tarkempia tietoja siitä, miksi yhtiö päätyi hidastamaan vain älypuhelimia. GSMArenan mukaan se voi johtua siitä, että esimerkiksi iPad-tabletit on varustettu suuremman kapasiteetin omaavilla akuilla, joita ei tarvitse ladata yhtä usein. Toki latauskertojen tiheyskin riippuu useasta eri tekijästä, kuten käyttötottumuksesta sekä laitteelle asennetuista sovelluksista.