Apple toi iOS 12 -version laajempaan jakoon syyskuun 17. päivä ja nyt se on asennettu yli 50 prosenttiin käytössä olevista iPhoneista, iPadeista ja iPod Toucheista, arvioi Mixpanel.

Tulokset on saatu yhdistelemällä webistä ja sovelluksista saatuja analytiikkatietoja eikä Apple ole toistaiseksi itse kertonut päivitystahdista. 9to5Macin mukaan Mixpanelin analytiikka antaa usein hieman suurempi lukuja kuin Applen omat, sovelluskaupan laitekantaan perustuvat laskennat. Luvut ovat kuitenkin riittävän suuntaa antavia.

Edellinen iOS-päivitys eli iOS 11 saavutti saman virstanpylvään vasta kuukausi julkaisunsa jälkeen, kun iOS 12:lla kesti alle 20 päivää, 9to5Mac laskee.

Osin syynä edeltävän version hitaampaan päivitystahtiin saattoi olla se, että päivityksen ajateltiin aiheuttavan kaatuilua, epävakautta sekä hidastavan laitteita. Nyt Applen markkinointiviestinnässä rummutettiin nimenomaan iOS 12 -version hyötyjä vanhempien laitteiden omistajille. Applen mukaan iOS 12 muun muassa nopeuttaa sovellusten käynnistystä merkittävästi vanhemmissa laitteissa.

Uuden järjestelmän asennustahti jatkunee nopeana myös lähitulevaisuudessa, sillä julkisuuteen ei ole noussut isoja ongelmia, jotka saisivat käyttäjät jättämään päivityksen väliin.

Uusi iOS 12 tukee kaikkia samoja laitteita kuin iOS 11.