Apple ilmoitti tiistaina, että sen pitkäaikainen markkinointijohtaja Phil Schiller luopuu tehtävästään. Vuodesta 1987 Applella toiminut Schiller jatkaa App Store -sovelluskaupan ja yritystilaisuuksien johdossa.

”Työskentelen täällä niin kauan kuin minut huolitaan. Vereni virtaa kuutena värinä (aikaisemmin Applen omena-logo koostui kuudesta väristä), mutta haluan antaa tulevina vuosina aikaa myös perheelle, ystäville ja muutamille rakkaille henkilökohtaisille projekteille”, Schiller kertoo.

Schillerin paikan ottaa yksi hänen varajäsenistään Greg Joswiak. Johtoryhmästä on lähtenyt muutaman vuoden aikana nyt neljä henkilöä, mukaan lukien suunnittelupäällikkö Jony Ive, tiedotus- ja suhdetoiminnan johtaja Steve Dowling ja vähittäiskaupan johtaja Angela Ahrendts, CNBC kirjoittaa. Uutinen tulee sen jälkeen, kun Applen sovelluskaupasta keräämä 30 prosentin siivu nousi otsikoihin.

Schiller jatkaa työtään Apple Fellowina eli henkilönä, jonka poikkeuksellinen tekninen tai johtajuuspanos on tunnistettu Applella. Tällä hetkellä Apple Fellow -listalle kuuluu yhteensä 12 nimeä, mukaan lukien yksi perustajista Steve Wozniak sekä Macintosh suunnitteluryhmässä panoksensa antanut Bill Atkinson.