Spotify-sovellus on kenties miellyttävämpi käyttää, mutta ei selainversiokaan paha ole. Ja aina ei syystä tai toisesta ole mahdollista käyttää sovellusta, esimerkiksi jos omien sovellusten asentaminen työkoneeseen on estetty. Tällöin selainversio on enemmän kuin painonsa arvoinen kullassa, paljoahan se ei paina.

Apple Music -asiakkaille ei tällaista mahdollisuutta ole suotu. Ei ennen kuin nyt. Muun muassa Venturebeat kirjoittaa, että palvelu on nyt käytettävissä myös selaimella. Tosin selainversio on yhä beetavaiheessa, mutta aivan valmiilta se näyttää.

Ikkunan alakulmasta sijaitsee houkutteleva Try it now -painike, jonka klikkaileminen ei kuitenkaan Tivin kokeilussa johtanut mihinkään. Kirjautuminen Apple-tunnuksillakaan ei avannut portteja musiikin maailmaan kuin raolleen. Beetasivun url-osoite antaa viitteitä siitä, että palvelu tässä muodossa olisi käytettävissä vain USA:ssa, joten kyse voi olla maantieteellisestä rajoituksesta. Kirjautumatta voi kuunnella vain 30 sekunnin näytteitä kappaleista, ja ainakin tämä osuus tuntuu toimivan moitteettomasti Suomessakin.