Apple tuo mainokset sovelluskauppaansa lokakuun 5. päivästä alkaen, CNet kertoo. Uudistuksesta kerrottiin alun perin jo aiemmin kesällä. Mainokset eivät sisällä satunnaisia tuotteita, vaan ne mainostavat muita sovelluksia.

Mainokset ovat uusi keino, jolla sovelluskehittäjät voivat kasvattaa käyttäjäkuntaansa. Niiden tarkoituksena on helpottaa erottautumista sovellusten loputtomasta merestä, jollaiseksi sovelluskaupat ovat muuttuneet.

Kehittäjä voi saada mainoksensa näkyviin käyttäjän ruudulle kun tämä etsii kaupasta muita samanlaisia sovelluksia.

Apple aikoo erotella maksetut hakutulokset eli mainokset varsinaisista tuloksista merkkaamalla ne sinisellä leimalla, jossa lukee ”Ad”. CNetin mukaan Apple on luvannut mainosten ilmestyvän käyttäjän ruudulle vain silloin, kun se on hakutulosten kannalta relevantti riippumatta siitä, paljon sovelluskehittäjä on valmis mainoksesta maksamaan.

Sovellusmainokset ovat isojen alustojen haltijoille hyvää liiketoimintaa ja Applen kilpailijoista Google ja Facebook ovat näyttäneet sovellusmainoksia jo pidempään.

Lähde: Tivi