Apple on julkaissut tiedot syksyisistä uutuuksistaan. Puhelimien tiedot julkaistaan kuitenkin myöhemmin erikseen, The Next Web kirjoittaa.

Uusien laitteiden joukkoon kuuluu muun muassa Apple Watch Series 6, johon sisältyy veren happipitoisuuden seurantaominaisuus, 20 prosenttia parempi suorituskyky sekä yli kaksi kertaa kirkkaampi näyttö kuin edellisessä versiossa.

Apple Watch SE on edellistä edullisempi versio. Siinä on vanhempi S5-suoritin, mutta lisäksi uusimmat anturit ja ohuemmat kehykset. Kaikille Applen laitteille on lisäksi saatavilla uusi sovellus nimeltään Apple Fintess +, jonka avulla käyttäjät voivat seurata esimerkiksi kuntoiluvideota.

Aikaisemmin on huhuttu, ettei iPhone 12 -puhelimen kyljestä löydy enää laturia. Apple ilmoittaa kuitenkin ensimmäisenä, että Apple Watch -kelloihin pitää nyt ostaa laturi erillisenä. Laturien jättäminen pois paketeista on yhtiön mukaan ympäristökysymys ja osa sitoutumista tulla täysin hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä.

Apple on yhdistänyt useita palveluitaan Apple One -tuotteeseen. Se sisältää palveluita kuten Apple Music, Apple TV+, Apple Arcade ja iCloud-pilvitallennustilan. Paketti tullaan julkaisemaan tämän vuoden aikana yli 100 maassa.

Apple ilmoitti myös uudesta 10,2 tuumaisesta iPadista, joka vastaa ulkonäöltään edellisiä versioita. Lisänä tulee 40 prosenttia parempi suorituskyky ja kaksinkertainen grafiikkateho edelliseen versioon verrattuna.

Myös virtaviivaisempi iPad Air on saanut päivitetyn A14-suorittimen, joka tuo edelliseen versioon 40 prosenttia lisää suorituskykyä ja 30 prosenttia paremman grafiikan. Se sisältää myös USB-C-tuen. Laitteesta on saatavilla useampi eri värivaihtoehto. Videon kyseisestä tuotteesta voi katsoa YouTubesta.

Apple yllätti kertomalla, että uusin iOS 14 -ohjelmistopäivitys olisi saatavilla jo keskiviikkona. Sama koskee päivityksiä iPadOS 14, watchOS 7 ja tvOS 14.