Ensimmäisen persoonan räiskintäpelit ovat suosiostaan huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – pysyneet häkellyttävän samankaltaisina jo parinkymmenen vuoden ajan.

Suurimmassa osassa niistä saat käteesi pyssyn tai kolme, ja tehtävänä on liki poikkeuksetta vihollisten metsästäminen jalkamiehen vinkkelistä. Teemat kenties vaihtelevat tulevaisuuden sodankäynnistä keskiaikaan ja maailmansotiin, mutta ydin pysyy aina samana.

Titanfall sekoitti pakkaa pari vuotta sitten tuomalla genreen yhtä aikaa niin valtavat Titan-robotit kuin seinillä juoksevat ketterät pilotit. Kakkososa parantaa kaavaa entisestään, etenkin lisäämällä omaa pelityyliä tukevia hahmonmuokkausvaihtoehtoja.

Miehen ja robotin välinen ystävyys

Tällä kertaa pelissä on mukana myös yksinpelikampanja. Siinä jalkaväen riveissä tarpova Cooper saa onnettomien sattumusten seurauksena haikailemansa oman titaanin, kun sen edelli nen pilot ti menehtyy tehtävän aikana. Tämä titaani, BT, on paitsi melkoi nen aselavetti, myös pelin tärkein sivuhahmo omine luonteenpiirteineen. Miehen ja sotakoneen välille syntyy hiljalleen taisteluiden karkaisema kumppanuus.

Lyhyehkö mutta viihdyttävä kampanja toimii hyvänä esittelynä Titanfall 2:n mekaniikoille aina robottien aseistuksesta seinäkiipeilyn saloihin asti. Se ei pakota pelaajaa hiippailemaan tai räiskimään tehtäviä läpi, jos näin ei halua tehdä.

Yksinpelillä on myös s peed r un -potentiaalia, sillä pätevä pelaava voi viipottaa tarinan läpi melkoisella vauhdilla ja tyylillä.

Sotilas sotilasta ja titaani titaania vastaan

Vaikka yksinpelikampanja onkin varsin maukas, s uurin osa peliajasta kuluu moninpelin puolella.

Ensimmäiseen Titanfalliin verrattuna p ilottien liike on himpun verran hitaampaa, joten monimutkaisten manööverien suorittaminen ei ole sekunnin sadasosista enää kiinni. Viilatut animaatiot ja pienet parannukset saavat talojen seinillä juoksentelun tuntumaan aiempaa sujuvammalta ja tyydyttävämmältä.

Pelimuodoista löytyy perinteistä voittopisteiden valtaamista ja vastustajien niittaamista. Erityisen erikoisia formaatteja ei valitettavasti ollut tarjolla, mutta itse pelaaminen pitää tavanomaisten matsien kulun mielenkiintoisena ja vaihtelevana.

Pelimuodosta riippuen mukana viipottaa myös tietokoneohjattuja sotilaita , jotka eivät muodosta suurta uhkaa pelaajalle. Niiden tehtävänä on ennemminkin tuoda tunnelmaa vähän isommasta sodasta (pelissä kun on maksimissaan 6 vs. 6 -matsit) ja toimia joissakin tapauksissa maalitauluina.

Kun pelaaja saavuttaa tietyn pistemäärän esimerkiksi valtaamalla alueita ja tappamalla vastustajia, hän voi kutsua titaaninsa paikalle. Tyypillisesti peltiheikki pudotetaan näyttävästi kiertoradalta, ja messevän entreen jälkeen alkaa iso luuta lakaista.

Titaaneista löytyy kuuden eri version verran variaatiota. Jokaisen aseistus on lukittu hahmoluokkamaisesti, mutta tiettyjä erityispiirteitä voi säätää itse, jahka vain kokemustasot avaavat uusia ominaisuuksia.

Jokaisella robotilla on oma roolinsa, vahvuutensa ja heikkoutensa. Jälkimmäistä hyödyntämällä yksittäinen pilottikin voi tehdä melkoisesti vahinkoa ensisilmäyksellä pysäyttämättömän näköiseen teräsmasiinaan.

Itse tykästyin valtavaa haulikkoa ja miekkaa käyttelevään Roniniin. Sen panssarointi on varsin heikko, mutta järeä haulisuihku on erittäin pätevä kärpäslätkä inhottavan tehokkaita pilotteja vastaan. Miekka taas viimeistelee heikossa kunnossa olevat vastustajien titaanit tehokkaasti ja näyttävästi.

Titaanin korkuinen kynnys

Uusien pelillisten elementtien omaksuminen vie kuitenkin aikansa, ja se voi olla melkoi sen kivulias oppitunti. Ensimmäiset moninpelisessiot menevät pitkälti pelkästään erilaisia kuolintapoja löytäessä, etenkin jos alkuperäinen Titanfall jäi aikoinaan väliin.

Pelin a seet ovat räiskintäpeleille tyypillisesti matalarekyylisiä ja nopeasti ampuvia, joten hitaammin liipaisimesta kiskaiseva yleensä häviää. Ykkösosa a pelanneita ilahduttaa, että hyvin kiistanalainen Smart Pistol on poistettu. Se on nyt satunnaisesti aktivoitava bonusesine eikä jatkuvasti mukana kulkeva automaattitähtäysihme.

Titaani n puikoissa istuessa pelaajalla on erinomaisen paljon tulivoimaa, mutta tekee itsestään samalla valtavan maalin. Pari pätevää pilottia ja yksi titaani repivätkin yksinäisen sotakoneen sekunneissa kappaleiksi.

Kömpelö ja hektisissä tilanteissa epäselvä HUD ei helpota asiaa. Informaatiota syötetään kyllä paljon, mutta se on visualisoitu heikosti. Käyttöliittymä on tämän lisäksi selvästi konsoleita varten rakennettu ja sen navigointi hiirellä on epäintuitiivistä.

Mitä ihmettä, EA?

Titanfall 2 on hyvä peli niille, jotka ovat kyllästyneet ensimmäisen persoonan räiskintöihin, mutta eivät halua siirtyä kokonaan uusille metsästysmaisemille. Titaanit ja ketterät pilotit tuovat soppaan riittävästi uusia mausteita tekemättä siitä kokonaan uutta ruokalajia.

Kampanja on lyhykäisyydessäänkin viihdyttävä ja hyvä lähtökohta pelin uutuuksiin tutustumiseen. Pitkäikäisyyttäkin pitäisi riittää koko rahalla, sillä tekijöiden mukaan kausikorttia ei ole eikä tule, joten tulevat lisäkentät sun muut eivät maksa alkuperäisen pelin ostajille pennin jeniä enempää.

Hiukan kyllä ihmetyttää pelin julkaisuhetki. EA päätti puskea Titanfall 2:n ulos vain päiviä EA:n suurräiskinnän, Battlefield 1:n jälkeen. Ihan kuin ajankohta ei olisi muutenkin jo epäotollinen, viikkoa myöhemmin julkaistava ikisuosittu Call of Duty -sarjan uusin osa, Infinite Warfare, tekee Titanfallin elämisestä todella vaikeaa.

Toivottavasti puun ja kuoren väliin joutuminen ei johda heikkoihin myynteihin ja pelaajakatoon, sillä peli ansaitsisi paikkansa isojen moninpeliräiskintöjen suuressa salissa.

– Matti Isotalo

PLUSSAT:

  • Näppärä yksinpelikampanja
  • Enemmän titaaneja ja muokattavaa
  • Tuore ote räiskintäpeleihin

MIINUKSET:

  • Laimea asevalikoima piloteille
  • Korkeahko oppimiskynnys
  • Huono julkaisuaika