Asus on julkaissut uuden premium-luokan kannettavan ZenBook Pron, jossa perinteinen kosketusalusta on korvattu suurin piirtein älypuhelimen kokoisella kosketusnäytöllä. Ajatus muistuttaa hieman Applen Touch Bar -näyttöä, mutta The Vergen arvion mukaan Asusin ScreenPadiksi nimeämä lisänäyttö on oikeasti hyödyllisen oloinen, siinä missä Touch Bar on kerännyt lähinnä kritiikkiä.

Ulkoisilta mitoiltaan ScreenPad on 5,5 tuumaa eli lähellä normaalia kannettavan kosketusalustaa. Sen kuvan tarkkuus on 1920 x 1080 kuvapistettä. Yleisesti ottaen se toimii kuten mikä tahansa kosketusalusta eli siinä voidaan liikutella sormea kursorin ohjaamiseksi.

Pelkän ohjaamisen lisäksi ScreenPad kuitenkin taipuu myös sovellusten käynnistysvalikoksi tai siihen voidaan tuoda Windowsin sovelluksia kuten kalenteri, laskin tai numeronäppäimistö helpompaa numeroiden syöttämistä varten. Jos haluaa, näytöllä voi myös katsella videoita YouTubesta erillisen Chrome-laajennoksen avulla tai sitä voi käyttää pääasiallisen näytön laajennuksena, jolloin kuva jää kuitenkin auttamatta pieneksi.

Lisäksi Asus on The Vergen mukaan tehnyt yhteistyötä Microsoftin kanssa tuodakseen Office-sovellusten käyttöön tarkoitettuja pikanäppäimiä ScreenPadiin. Myös musiikkisoittimia kuten Spotifya voi ohjata kosketusalustan kautta.

Muilta ominaisuuksiltaan ZenBook Pro on premium-luokan kannettava sen tehokkaammasta päästä. Sen näytön koko on 15,6 tuumaa ja tarkkuus yltää 4k-tasolle. Ohuiden reunojen ansiosta näytön ulkoiset mitat muistuttavat enemmän 14-tuumaista kannettavaa, The Verge arvioi. Tarjolle tulee myös täysteräväpiirtoversio sekä valinnainen kosketusnäyttö.

Suoritinosastolla on tarjolla vaihtoehtoja Intelin Core i5-8300H -mallista aina Core i9-8950H-malliin. Graafista suorituskykyä on tarjolla ainakin kevyempään pelaamiseen erillisen GeForce GTX 1050 -piirin ansiosta.

Tallennustilaa on mahdollista saada 256 gigatavun sata-levyllä tai enintään teratavun vetoisella pcie-ssd-levyllä.

Kyljissä on kaksi usb-a-liitäntää, kaksi usb 3.1 type-c-liitäntää thunderboltilla, hdmi-liitäntä sekä microsd-kortinlukija.

Laitetta on saatavilla myös 14-tuumaisella näytöllä varustettuna, jolloin kaikkein tehokkaimpia komponenttivaihtoehtoja ei ole saatavilla.

ZenBook Pro 15 tulee myyntiin heinäkuussa ainakin Yhdysvalloissa. Yhtiö ei ole kertonut tarkemmin Euroopan julkaisusta. Yhdysvalloissa laitteen lähtöhinta on tiukat 2299 dollaria. Pienempi 14-tuumainen malli saapuu myyntiin vasta jouluksi.

Lähde: Tivi