Jeff Bezos, Amazonin toimitusjohtaja ja maailman rikkain mies on kutsuttu Yhdysvaltain kongressin pakeille kuultavaksi osana kongressin teknologiayhtiöihin kohdistamaa tutkintaa, kirjoittaa The New York Times.

Bezosilta aiotaan tivata vastauksia kysymyksiin, jotka koskevat Amazoniin kohdistuvia epäilyjä määräävän markkina-aseman mahdollisesta väärinkäytöstä. Lisäksi yhtiötä on syytetty työntekijöiden huonosta kohtelusta ja verkkokauppajätin pienyrityksille aiheuttamista haitoista.

Kyseessä on Yhdysvaltain kongressin tutkinta suurten teknologiayhtiöiden kilpailua rajoittavasta toiminnasta tai markkina-aseman väärinkäytöstä. Amazonin kohdalla tämä tarkoittaa epäilyjä siitä, onko yhtiö käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa.

Aiemmin kongressin piinapenkkiin ovat joutuneet Facebookin Mark Zuckerberg, Googlen Sundar Pichai ja Applen Tim Cook, jotka joutuivat vastaamaan kysymyksiin muun muassa käyttäjien yksityisyydensuojasta ja valeuutisten leviämisestä.

Viime viikolla The Wall Street Journal julkaisi raportin, jonka mukaan Amazon on käyttänyt kolmansien osapuolien myyntidataa omien tuotteidensa kehittämisessä. Aiemmin yhtiö on nimenomaan kiistänyt toimivansa tällä tavoin.

Markkina-aseman väärinkäyttöä koskeva tutkinta on ollut aiemmin lähinnä demokraattipuolueen heiniä, mutta viime aikoina myös republikaaneja on alkanut liittyä mukaan, osaksi siksi, että republikaanit ovat epäilleet demokraattien todellisia tarkoitusperiä. Tutkinnasta vastaavan komitean republikaaneja edustava Russell Dye on väittänyt demokraattien sanoneen, että Amazonin kaltaiset yhtiöt tulisi pilkkoa pienempiin osiin.

Amazon on saanut runsaasti kritiikkiä tunnetuilta demokraateilta, kuten Elizabeth Warrenilta ja Bernie Sandersilta. Myös republikaanipresidentti Donald Trump on kritisoinut Bezosia useaan otteeseen.

Syksyllä 2019 Pentagon päätyi ostamaan 10 miljardin edestä pilvipalveluita Microsoftilta Amazonin sijaan. Amazon on vienyt päätöksen oikeuteen vedoten Trumpin henkilökohtaiseen vastustukseen.

Perjantaina lähetetyssä kirjeessä sanotaan kongressin odottavan Bezosia saapumaan kuultavaksi vapaaehtoisesti. Bezosin on kuitenkin syytä ottaa kutsu vakavasti, sillä kongressilla on valta myös tarvittaessa pakottaa toimitusjohtaja pakeilleen. Koronapandemian takia kongressin normaali toiminta on kuitenkin toistaiseksi jäissä, eikä siksi ole selvää, milloin kuuleminen tapahtuu.