Toukokuussa 2019 PC Gamer kertoi, kuinka menestyspelien raivostuttavan Claptrap-robotin äänenä kuultu David Eddings ei palaa rooliinsa kolmososaa varten. Gearboxin toimitusjohtaja Randy Pitchfordin mukaan Eddings kieltäytyi itse, vaikka hänelle oltaisiin maksettu hyvin. Eddingsin mukaan tällaista tarjousta ei todellakaan tehty.

Eddingsin mukaan todelliset syyt ovat syvemmällä.

Eddings avautui Newsweekille kuinka hän toimi Gearboxin bisnesveturina yli kymmenen vuotta. Tänä aikana Pitchford kiusasi häntä aktiivisesti.

Eddings sanoo, että GDC 2017:ssa tilanne eskaloitui.

Eddings kuuli kahdelta eri taholta huhun, jonka mukaan joku yrittäisi ostaa Gearboxin. Nämä pyysivät, ettei Eddings paljastaisi heitä. Kun Eddings ei kertonut Pitchfordille kuka huhua levittää, tämä kävi Eddingsiin rajusti käsiksi, ja antoi Eddingsille raivopäissään potkut paria päivää myöhemmin. Tapauksella on ainakin yksi silminnäkijä.

Eddingsin riita ei kuitenkaan edennyt oikeuteen asti, toisin kuin Pitchfordin sekä Gearboxin entisen lakimies Wade Callenderin pitkä ja katkera kärhämä.

Gearbox haastoi Callenderin oikeuteen maksamattomista veloista, yhtiön luottokorttien väärinkäytöstä sekä luottamuksen pettämisestä. Kotaku kertoo, että Callender tulitti takaisin vastahaasteella joka väitti, että Pitchford on kavaltanut Gearboxilta 12 miljoonaa dollaria omiin taskuihinsa antamalla itselleen muhkean bonuksen kaikessa hiljaisuudessa.

GameSpotin mukaan Callender väitti vastasyytteessään myös, että Pitchford jätti ravintolaan usb-tikun, jolta löytyi salaisia yhtiön asiakirjoja sekä alaikäisiä sisältävää pornoa, ja että hän pitää bileitä, joissa aikuiset miehet paljastavat itsensä alaikäisille.

GameSpot kertoo, että Callenderin ja Pitchfordin riita on nyt sovittu ja molemmat ovat pyytäneet anteeksi. Lisätietoa ei heru, sillä asianajajien mukaan molempia sitoo vaitiolovelvollisuus.

Siinä missä yksi sotakirves viimein haudattiin, toinen kaivettiin esiin.

PC Gamerin mukaan säveltäjä Bobby Prince on haastanut Gearboxin ja Pitchfordin oikeuteen tekijänoikeusriidan vuoksi.

Prince sävelsi klassisen Duke Nukem 3D:n musiikit ja teki sen ääniefektit. Nyt kun pelistä julkaistiin 20-vuotisjuhlapainos, siinä luonnollisesti käytetään kyseistä materiaalia.

Princen mukaan häneltä ei kuitenkaan pyydetty tähän lupaa, vaikka Prince omistaa itse musiikkinsa oikeudet, saati maksettu musiikin käyttämisestä korvauksia.

Princen mukaan hän kyseli korvauksien perään, jolloin Pitchford vakuutteli hänelle, että korvaukset hoidetaan kyllä. Rahoja ei kuitenkaan koskaan kuulunut, ja vaikka Princen mukaan hän vaati, että hänen säveltämänsä musiikki pelistä poistettaisiin, näin ei kuitenkaan tehty.

Prince veti Gearboxin ja Pitchfordin oikeuteen, ja haastoi siinä samalla Valven joka ei piitannut Princen vaatimuksesta poistaa peli Steam-kaupasta.

Valvella, Gearboxilla ja Pitchfordilla on kolme viikkoa aikaa vastata syytteisiin.