Iso-Britannia suunnitteli ikärajatarkistusten käyttöönottoa pitkään, ja niiden oli tarkoitus astua voimaan jo heinäkuussa tänä vuonna.

Lakia on kritisoitu laajasti alusta asti.

TechCrunch kirjoitti aiemmin, että hanke kuitenkin viivästyi kuukausikaupalla byrokraattisen mokan vuoksi: Ison-Britannian hallitus unohti kertoa EU:lle mitä ikärajavalvontaan liittyviä vaatimuksia se aikoo yhtiöiltä jatkossa penätä.

Koska EU ei siten voinut käytäntöjä ratifioida, Britannia ei olisi laillisesti voinut asettaa uutta lakiaan voimaan.

Nyt Britannia on kuitenkin hylännyt koko hankkeen.

TechCrunch kertoo, että Britannian hallituksen mielestä ei ole järkevää toteuttaa kritisoitua ja teknisesti vaativaa ikävarmennusta enää tässä vaiheessa, kun valtio aikoo merkittävästi laajentaa verkossa piilevien vaarojen ja haittojen valvontaa koskevia lakeja.

Lakipaketin laatimiseen menee runsaasti aikaa, eikä vähiten koska sopimattoman materiaalin määritelmästä riidellään aktiivisesti. Tämän vuoksi Britannian hallitus ei ole antanut lakimuutosten valmistumiselle tarkkaa aikataulua.

Toistaiseksi vastuu siitä mitä sisältöä alaikäiset pääsevät katsomaan on vieritetty sivustoille itseilleen. Ne tuskin reagoivat asiaan kovinkaan järein keinoin, jos mitenkään.