CES on levittäytynyt koko Las Vegasin messukeskukseen sen pihamaita myöden. Pihalla on esimerkiksi Googlen oma valtaisa teltta sekä lukuisia autonomisten autojen tekniikkaan liittyvien yritysten osastoja.

Hieman yllättäen pihamaalla tarjottiin myös huippuluokan teknologiaa hyödyntämällä tehtyä ruokaa ja juomaa. Impossible Burger 2.0 -pihvin mainostetaan olevan täysin kasvipohjainen, mutta muistuttavan kuitenkin lähes täydellisesti aitoa lihaa niin maun kuin suutuntuman osalta.

Aiempien päivien messuraportteihin ja muihin CES-juttuihin pääset tästä linkistä.

Tavallaan tuote on yksittäisen minihampurilaisen kokeilemisen perusteella hyvin onnistunut - mikäli tarkoitus siis oli jäljitellä 1980-luvun Esson baarin nihkeää jauhelihapihviä. Illalla napaan vetäisty Beyond Meat Burger vei pelin selvästi, kyseistä pihviähän saa nykyisin myös Suomesta.

Feikkipihvin kyytipojaksi tarjoiltiin ihka aitoa vettä, jota valmistettiin messuhallin pihassa suoraan ilmasta. Sourcen paneelit tarvitsevat vettä tuottaakseen vain ilmaa ja auringonvaloa. Suomessa käyttöä ei välttämättä juurikaan ole, mutta monin paikoin maapalloa kyseessä on elintärkeä keksintö.

Messupäivän sykähdyttävintä antia olivat uudet, aivan uuden tason ar- ja vr-lasit, joista on tarjolla luettavaksi myös oma juttunsa.

Erilaisiin virtuaalitodellisuuden ongelmiin on esillä jos jonkinlaista ratkaisua. Liikkuminen vr-maailmassa peliohjainta käyttämällä on hieman kömpelö ratkaisu, joten Cybershoes tarjoaa mahdollisuutta käyttää liikkumiseen omia jalkoja eräänlaisten virtuaalirullaluistinten avulla. Alle 300 euron pakettiin kuuluvat vr-luistinten lisäksi matto ja penkki.

Retroherätys

Kaikenlainen kasarinostalgia on nyt kova sana, ja tämä näkyy CES-messuillakin. Tarjolla on jos jonkinlaista tavaraa ja tarviketta retronälkään, ja onpa osastoja somistettu vanhanajan henkeen, vaikka itse tuotteet olisivatkin moderneja.

Askartelua. Nintendo Switchin saa muunnettua kodin pikku arcade-konsoliksi Nykon pahvikuorilla.
Tilansäästäjä. Hieman isompaan retronälkään oli tarjolla useita erilaisia perinteisiä pelikabinetteja. Mikäli lattiapinta-alaa on käytössä niukasti, voi sitä säästää hankkimalla seinäkiinnitteisen mallin.
Pacman-kuume. Yksi näyttävimmistä pikkuosastoista oli piilotettu jättiläismäisen Pacman-hahmon suuhun.

Kaikki peliin

Messuosastoilla työskentely on työtä, johon voi suhtautua monella tavalla. Joidenkin tiskien takana istuu yksinäinen tylsistynyt esittelijä räpläämässä kännykkää, toisilta taas yritetään hyökätä iloisesti hymyillen jokaisen ohikulkijan kimppuun esittelemään maailmoja mullistavaa tuotetta.

Päivän uhrautuvimman messuesittelijän palkinnon voittaa tänään Kiwanon ständillä päivystänyt kaveri, joka messuorganisaation kielloista huolimatta halusi esitellä meille ”yksipyöräistä Segwaytaan”. Suuremmilta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin tällä kertaa.

Rikas mies jos oisin. Messupäivinä CES:issä tulee ravattua helposti 10-20 kilometriä. Pienen lepohetken tarjosi 5200 dollarin älysänky, jota voi ohjata paitsi kaukosäätimellä tai puhelimella, myös puheella ja jopa kuorsaamalla.

Kello käy Las Vegasissa pikkuhiljaa aamuyön tunteja, joten CES-toimituksen on aika painaa pää tyynyyn tämän päivän osalta. Lisää CES-raportteja ja pikaisia kokeiluja luvassa vielä myöhemmin sekä Bitin verkkosivuilla että Instagramissa.