Koronatilanne näytti kesällä kevättä valoisammalta niin Suomessa kuin muuallakin, joten rajoituksia purettiin ja ihmiset liikkuivat rohkeammin. Disney-yhtiö avasi Floridassa sijaitsevan Walt Disney World -huvipuistonsa, tietyin rajoituksin.

Huvittelijat eivät saaneet velloa laajoina massoina huvialueella. Vierailusta piti sopia ennakkoon. kävijöiltä mitattiin kuume ja heitä velvoitettiin käyttämään kaiken aikaa kasvomaskia. Maskeille oli vielä tarkat vaatimukset, esimerkiksi ohuella kasvojen peitoksi kietaistulla huivilla oli turha yrittää riemujen pariin.

Muun muassa Mashable kirjoittaa, että Disney on nyttemmin jäänyt kiinni oudosta käytännöstä. Vieraista otetaan kuvia esimerkiksi erilaisissa ajolaitteissa, ja halukkaat saavat kuviaan kotiinsa PhotoPasses-palvelun kautta, kunhan ovat rannekkeineen rekisteröityneet.

Jotkut vierailijat ovat huomanneet saamistaan kuvista, että vaikka kaikilla kuvissa näkyvillä ihmisillä onkin kasvomaskit, joillekin ne on ”puettu” kuvankäsittelyohjelmalla. Jotkut ovat saattaneet kiskaista maskinsa pois tai se on voinut valahtaa alas rajummassa kieputuksessa. Kuvissa kaikki ovat kuitenkin kuuliaisesti maskillisia.

Disneyn tiedottaja Jacquee Wahler sanoo, että käytännöstä on nyt luovuttu. Kyseessä oli hänen mukaansa kokeilu, jota jotkut kävijät olivat toivoneet, jotta heidän ei katsottaisi rikkoneen sääntöjä.

Varmempi tapa välttyä sääntörikkomusepäilyiltä on tietysti huolehtia siitä, että maski on ja pysyy paikallaan. Se myös suojaa virustartunnoilta tehokkaammin kuin Photoshop.