Sosiaalinen media on ollut yhdysvaltalaisille jo vuosien ajan ensisijainen uutisten lähde. Tämän tilaston valossa onkin huolestuttavaa, että moni ei ole varma sosiaalisessa mediassa lukemiensa uutisten alkuperästä.

Pew Research Center -tutkimuslaitoksen mukaan vain 51 prosenttia yhdysvaltalaisista tietää, että Facebook välittää käyttäjille ulkopuolisten uutismedioiden sisältöä – eikä itse raportoi uutisia. Sen sijaan 6 prosenttia reilusta 2 000 vastaajasta oli sitä mieltä, että Facebook tekee uutisraportointia. Hämmentävän suuri osuus, 42 prosenttia, ei ollut asiasta varma.

Googlen ja Applen uutispalveluiden kohdalla yhdysvaltalaisten mediatietämys oli vieläkin heikompaa. Vain 31 prosenttia vastaajista tiesi oikein, että Google News ei tee itse uutisraportointia. Apple News -palvelun kohdalla vastaava luku oli vaivaiset 26 prosenttia.

Jos ihmiset eivät ymmärrä lukemiensa uutisten alkuperää, ei kannata ihmetellä, että moni uskoo valeuutisiin yhtä helposti tai herkemminkin kuin oikeisiin.

Vertailun vuoksi tutkimuksessa selvitettiin vastaajien näkemyksiä myös perinteisemmistä medioista. Valtaosa vastaajista tiesi, että esimerkiksi ABC News (56 %) ja The Wall Street Journal (52 %) tuottavat itse uutisia.

Mashablen mukaan Pew on löytänyt selvityksen tuloksista myös hopeareunuksen. Ainakin amerikkalaiset tuntuvat itse tiedostavan medialukutaitonsa rajallisuuden.