Amazon on pitkään toitottanut lennokeilla kuljetettavien pakettien mahdollisuuksia. Yhtiö on käyttänyt lennokkikuljetuksia kevyiden pakettien kuljettamiseen jo vuodesta 2013 saakka. Lyhyemmät kuljetusajat ja kustannustehokas toiminta ovat olleet Amazon Air -projektin kärkisanoja.

Financial Times kuitenkin kertoo (maksumuurin takana), että hehkutus on vaihtunut irtisanomisiin. FT sanoo Amazonin irtisanovan kymmeniä ihmisiä. Tarkkaa määrää ei tiedetä, koska Amazon ei paljasta asiaa.

Business Insider sanoo, että irtisanomiset johtuvat Amazonin halusta ulkoistaa lennokkiensa kehittämistä muun muassa espanjalaiselle Aernnova Aerospacelle sekä itävaltalaiselle FACC Aerospacelle.

Tästä johtuen irtisanomiset koskevat niin lennokkien tutkimusosastoa kuin niiden valmistusketjuakin.