Sähkö- ja elektroniikkalaitteita on palautunut kierrätykseen ennätysmäärä koronakevään ja -kesän aikana, kertoo paristojen ja akkujen tuottajien organisoima Paristokierrätys eli Recser. Ennätysmäisen kierrätysinnon myötä SER-keräyspisteisiin on päätynyt kasvavissa määrin myös irtoparistoja ja -akkuja, jotka ovat aiheuttaneet keräysjärjestelmässä useita vaaratilanteita.

SER-keräykseen voi palauttaa paristoja ja akkuja vain laitteiden sisällä. Laitteesta irrotettuna paristo tai akku kuuluu paristokierrätykseen.

Useimmilla sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräyspisteillä palvelee myös erillinen paristojen ja akkujen keräyspiste. Jos oikeaa paikkaa ei löydy, neuvoa kannattaa kysyä henkilökunnalta.

Oikosulkujen välttämiseksi paristojen ja akkujen virtanavat tulee teipata heti, kun ne poistetaan laitteesta. Jos akku on vääntynyt, pullistunut tai muuten vahingoittunut, erottele se muovipussiin tai ojenna mahdollisuuksien mukaan henkilökunnalle.

Vältä oikosulku. Käytettyjen akkujen ja paristojen virtanavat tulee teipata heti laitteesta poistamisen jälkeen. Jussi Ratilainen

”Kierrätykseen menevät akut kannattaa merkitä ja erotella muista jo kotona, ettei niitä myöhemmin ladata vahingossa. Kauan käyttämättömänä olleen tai vahingoittuneen akun lataus voi myös olla tulipaloriski”, Liisa-Marie Stenbäck Paristokierrätyksestä sanoo tiedotteessa.

Lajittelu on turvallisuussyistä erittäin tärkeää. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden seassa irralliset akut altistuvat helposti kolhuille, minkä seurauksena erityisesti litiumakut voivat kuumentua vaarallisesti ja sytyttää jopa tulipalon.

Akkutulipalot ovat erityisen vaarallisia siksi, että litiumioniakuista vapautuu palotilanteessa hengenvaarallisia kaasuja. Irtoparistojen ja -akkujen keräys, kuljetus ja kierrätysjärjestelmät on suunniteltu ottaen huomioon erilaiset turvallisuustekijät.