Valve on ilmoittanut, että jatkossa vain alle viisi vuotta vanhat vac-pelikiellot estävät pelaajia osallistumasta pelinkehittäjän virallisiin CS:GO-turnauksiin, kirjoittaa Dot Esports. Sääntömuutos on suuri uutinen suomalaiselle pelaajatähdelle Elias ”Jamppi” Olkkoselle, jonka uraa on varjostanut vuosia sitten saatu vac-pelikielto.

CS:n blogissa julkaistujen uusien sääntöjen mukaan jatkossa vac-pelikielto estää virallisiin turnauksiin osallistumisen vain, jos se on annettu viimeisen viiden vuoden sisällä tai sen jälkeen, kun pelaaja on osallistunut Valven sponsoroimaan turnaukseen ensimmäisen kerran.

Olkkosen näkökulmasta muutoksen olisi kuitenkin suonut tapahtuvan jo muutama kuukausi sitten, sillä Jamppi ehti jo siirtyä pelaamaan kilpailevaa Valorant-peliä Team Liquidin riveihin. Siirrosta uutisoitiin tammikuun lopussa.

Olkkonen on ilmaissut kiitoksensa pelikiellon perumisesta Twitteristä. Monet fanit ja CS:GO:n parissa työskentelevät organisaatiot ovat ehtineet jo toivottaa Jampin tervetulleeksi takaisin pelin pariin.