Elisan mukaan sen sekä Nokian ja Qualcommin tiiviin yhteistyön ansiosta saavutettiin 8 Gbps:n siirtonopeus Elisan kaupallisessa 5g-verkossa. Ennätystuloksen tekemisessä käytettiin 26 GHz:n taajuutta, Nokian radioverkkoteknologiaa ja Qualcommin teknologialla varustettua kahta päätelaitetta, jotka yhdessä saavuttivat samasta tukiasemasta 8 Gbps nopeuden.

Ennätys toteutettiin Elisa Kulmassa Helsingissä.

Elisa lupaa, että taustalla oleva ratkaisu ei jää vain ennätysten kirjaajien iloksi vaan yhdistelmällä toteutetaan 5g-palveluja asiakkaille. Ensimmäisten asiakastoteutusten arvioidaan olevan käytössä vuoden 2021 aikana.

”Nyt saavutettu 8 Gbps luo askelmerkit yhä monipuolisemmille 5g-palveluille, joita voimme jatkossa tarjota asiakkaillemme. Hyvänä esimerkkinä erilaiset privaattiverkkototeutukset sekä esimerkiksi verkon viipalointiin liittyvät palvelut”, Elisan Tuotanto-yksikön johtaja Sami Komulainen sanoo tiedotteessa.

Käyttökohteista mainitaan esimerkiksi tehtaat, joissa etä- ja itseohjautuvien laitteiden käyttö yleistyy nopeasti. Myös terveydenhuollon ja lääketieteen saralla on kasvava tarve toteutuksille, joissa suuria, satojen megojen kokoisia tiedostoja, kuten magneetti- ja röntgenkuvia, pystytään lataamaan nopeasti.

Ratkaisu mahdollistaa myös lisää kapasiteettia niin sanottuihin Fixed Wireless Access -palveluihin, joissa 5g on käytössä kodin tai liiketilan ensisijaisena yhteytenä. Yhtenä käyttökohteena ovat suuret tapahtumat, kuten stadionkonsertit, joihin voidaan luoda ennennäkemättömiä virtuaali- ja lisätyn todellisuuden maailmoja.