Elisa on myynyt loput 49 prosenttia Sulakkeesta hollantilaiselle peli- ja mainosteknologiayhtiö Azerionille, Sulake kertoo tiedotteessaan. Suomalainen pelistudio muistetaan erityisesti jo 20 vuotta täyttäneestä Habbo-pelistä. Elisa ennätti toimia Sulakkeen sijoittajana ja omistajana kaikkien näiden vuosien ajan.

Molemmat osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Vuonna 2018 Elisa myi 51 prosentin enemmistöosuuden Orange Gamesille. Sittemmin hollantilaisen yhtiön nimi on vaihtunut Azerioniksi.

“Azerionin tuella pystyimme päivittämään Habboa nykyaikaan ja mahdollistamaan sen tulevaisuuden uudella alustalla. Kuten tähänkin saakka, Sulakkeen tiimi jatkaa itsenäisenä yksikkönä ja vastaa täysin Habbosta ja Hotel Hideawaystä”, Sulakkeen toimitusjohtaja Valtteri Karu kommentoi Sulakkeen tiedotteessa.

Karun mukaan Sulake kasvattaa ja kehittää molempia tuotteitaan, minkä lisäksi katse suunnataan myös uusien pelien suunnitteluun.

“Sulakkeen pelien ja Azerionin pelien ja mainosteknologioiden välillä on paljon synergiamahdollisuuksia ja Sulake sopii mainiosti Azerionin muiden yritysten joukkoon. Elisa on ollut lojaali kumppani ja tukenut meitä viimeisen parin vuoden aikana ja tänä päivänä Sulake on tuottoisa ja menestyvä yritys,” Azerionin toinen perustaja ja toimitusjohtaja Atilla Aytekin kertoo tiedotteessa.

Kaupan kerrotaan mahdollistavan entistä tiiviimmän yhteistyön Azerionin sekä Sulakkeen välillä. Tästä huolimatta Sulakeen toiminta jatkuu entisellään, ja yhtiön pääkonttori pysyy edelleen Suomessa.

Olemme aikaisemmin uutisoineet siitä, miten 20 vuotta täyttäneen Habbon pelaajat eivät ole olleet tyytyväisiä pelissä viime aikoina tapahtuneisiin muutoksiin. Muutosten taustalla on pelin siirtyminen pois Adobe Flash Player -ympäristöstä Unity-pohjaiseksi peliksi.

Siirrosvaihe ei ole sujunut mutkattomasti. Pelaajat ovat kritisoineet ankarasti Unity-version beettavaiheessa tehtyjä muutoksia, ja aihetunniste #SaveHabbo on kiertänyt sosiaalisessa mediassa maailmanlaajuisesti.

Käyttäjät ovat antaneet risuja Unity-pohjaisen pelin uudistetulle käyttöliittymälle, runsaalle määrälle bugeja sekä erityisesti pelaajien välisen esineiden vaihtelun poistamiselle.

Mikrobitin haastattelema Karu totesi tuolloin, että Azerion ei ole vaikuttanut pelinkehityksen suuntaan Habbossa tai Hotel Hideaway -pelissä. Samalla hän tyrmäsi spekulaatiot, joiden mukaan Sulake olisi siirtänyt resurssinsa tuoreempaan Hotel Hideaway -mobiilipeliin.

”Habbon kehitys jouduttiin kaksi vuotta sitten aloittamaan alusta, koska Unity on teknologiana hyvin erilainen kuin Flash. 20 vuoden käyttöhistorian tuominen mukaan uudelle alustalle on monumentaalinen urakka”, Karu perusteli tuolloin.

Juttua päivitetty 25.1.2021 kello 13:36. Artikkeli pohjautuu Sulakkeen tiedotteeseen, ei Elisan.