Vuonna 1981 oli kottikärryissä kulkevia koneita – ja sitten oli Osborne.

Adam Osborne halusi luoda tietokoneiden kuplavolkkarin. Atk-kirjojen kustantajana toiminut Osborne haaveili koneesta, joka ei ollut turhan hieno, vaan edullinen ja kyllin hyvä. Yhdessä suunnittelija Lee Felsensteinin kanssa hän tuotti nimeään kantavan tietokoneen, joka oli keskiluokkainen, kestävä ja kannettava.

Osborne 1 oli suunniteltu tien päälle: kaikki osat olivat yhdessä siistissä paketissa, jonka päältä löytyi kahva. Kantajalta tosin kysyttiin käsivoimia, sillä Osborne oli ompelukoneen kokoinen ja painoi yli kymmenen kiloa. Armeijan kenttäpuhelimia muistuttava muotoilu oli rakennettu kestämään koviakin iskuja.

Laukun muotoisen koneen toisesta päästä irtosi näppäimistö, joka oli kiinni koneessa tuhdilla kaapelilla. Näppäimistön alla piilottelivat levykeasemat ja piskuinen, halkaisijaltaan 13 sentin putkinäyttö. Kotelossa oli hieman ylimääräistä tilaa, joka oli jätetty varastohyllyksi levykkeille. Tuuletinta ei ollut, mutta kotelon päältä piti avata tuuletusluukku, jottei kone ylikuumene.

Kannettavuus oli niin uusi asia, että Byte-lehden toimittaja hämmästeli sitä huutomerkin kanssa. Tuohon aikaan oli jo olemassa muovisia mikrotietokoneita, jotka sai mahtumaan vaikka salkkuun. Niissä ei kuitenkaan ollut näyttöä – eikä läheskään aina liike-elämässä tarvittua cp/m-käyttöjärjestelmää.

Mainoksissa korostettiin, että Osborne mahtui lentokoneeseen käsimatkatavarana. Ilmassa koneella ei tosin tehnyt mitään, sillä siinä ei ollut akkua. Osborne ei ollut mikään sylikone, vaan pikemminkin paikasta toiseen liikuteltava laite. Sitä myytiin esimerkiksi toimittajille ja asunnonvälittäjille, jotka tarvitsivat työkoneen matkalle mukaan.

Lehtimainoksen liikemies heilutteli Osbornea huolettomasti käsivaralla. Oikeassa maailmassa tällainen urheilu oli loistava tapa saada hartia sijoiltaan. Koneen suunnitellut Felsenstein kertoi myöhemmin, että hän melkein hajotti oman olkapäänsä kantaessaan Osbornea näytille messuille.

Yllättävän edullinen

Jämäkkää tekoa. Osbornen liittimet olivat turvassa näppäimistökannen alla. Lisävarusteena myydyn akun sai kiinni oikeanpuoleiseen porttiin. Kuva Bilby Lisenssi: CC BY 3.0

Osbornen hinta oli nykyrahassa noin 4 000 euroa, mikä oli vähän sen ajan bisneskoneesta. Sitä markkinoitiin paitsi kätevänä myös taloudellisesti järkevänä.

Koneen kylkiäisenä tuli vino pino ilmaisia ohjelmistoja, kuten taulukkolaskenta ja tekstikäsittely. Ohjelmistot olisivat tuohon aikaan jo yksinään maksaneet lähes Osbornen verran.

Adam Osborne myönsi suoraan, ettei ykkösmalli ollut mitenkään maailman tehokkain kone. Hinta oli saatu alas käyttämällä pientä näyttöä ja keskisarjan Zilog Z80 -suoritinta.

Levyasema puolestaan käytti budjettisyistä vain yksipuolisia levykkeitä, joihin mahtui 90 kilotavua kerrallaan.

Ohjelmistojen hinnoittelu oli taloudellinen taikatemppu. Osborne kykeni koplaamaan ohjelmistoja näennäisen ilmaiseksi, koska yhtiö ei maksanut lisenssejä käteisellä, vaan omilla osakkeillaan.

Ohjelmistotalo Ashton-Tate joutui tekemään kolmivuorotyötä, jotta se sai tuotettua tarpeeksi dBase II -tietokannan käyttöohjeita ja levykkeitä Osbornen tarpeisiin.

Osborne-vaikutus: älä tapa lypsylehmää

Osborne-yhtiö nousi kuin raketti: tyhjästä lähtenyt firma sai parissa vuodessa yli kolmetuhatta työntekijää ja kymmenen miljoonan osakeannin. Koneita myytiin erinomaiset kymmenentuhatta kuussa, ja Osbornella oli vaikeuksia valmistaa niitä riittävää tahtia. Alkuvaiheen kiireessä tuotetuista koneista noin 10–15 prosenttia oli perjantaikappaleita, joiden korjaaminen leikkasi tulosta.

Keväällä 1983 kaikki näytti menevän loistavasti. Adam Osborne teki kuitenkin tappavan munauksen – tai niin tarinan yksinkertaistettu versio kertoo. Hän ylisti lehdistölle tulevaa Executive -mallia, jonka piti peitota ensimmäinen kone joka suhteessa. Executiven julkaisu oli kuukausien päässä, eikä tuotantoa ollut edes aloitettu.

Osbornen lausuntojen piti olla julkaisukiellossa koneen lanseeraukseen saakka, mutta jälleenmyyjät kuulivat pian huhuja Executivesta. He alkoivat välittömästi leikata Osborne 1:n tilauksia. Kuka nyt haluaisi koneen, joka jää tuota pikaa vanhaksi? Adam Osborne kiersi kertomassa, ettei Executive kilpaile ykkösmallin kanssa, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Koneiden myynti romahti lähelle nollaa, eikä edes 50 prosentin hinta-ale auttanut. Yritys hakeutui tuota pikaa konkurssiin saman vuoden syyskuussa ja katosi kokonaan vuonna 1985. Tapauksesta tuli markkinoinnin alalla lentävä lause: myynnin tuhoamista tulevaisuuden lupauksilla kutsutaan Osborne-vaikutukseksi.

Ja sitten tulivat kilpailijat

Tuhosiko Adam Osborne yrityksensä yksin? Tuskin sentään. Executiven huonosta lähdöstä huolimatta myynti kääntyi parin kuukauden hiljaisvaiheen jälkeen takaisin nousuun.

Yhtiö olisi voinut selvitä johtajansa sammakosta, jollei samaan aikaan olisi tapahtunut muitakin takaiskuja. Osborne-vaikutus oli helppo selitys yhtiön monimutkaisille ongelmille.

Kilpaileva Kaypro oli edellisvuonna julkaissut oman kannettavan, jossa oli valmiiksi Executivea suurempi näyttö ja pienempi hintalappu.

Executiven esittely ei aiheuttanut liiallista innostusta, vaan se oli päinvastoin monelle pettymys. Kaypro nappasi lähes täsmälleen saman verran uusia asiakkaita kuin Osborne menetti.

Toinen ongelma syntyi, kun eräs Osbornen varajohtajista löysi varastosta erän käyttämättömiä Osborne I:n emolevyjä. Hän ehdotti, että niistä voitaisiin rakentaa edullisesti uusia koneita. Vanhojen tuotantolinjojen uudelleen käynnistäminen maksoi kuitenkin maltaita, eivätkä asiakkaat enää kaivanneet ykkösmallia. Projekti imi Osbornen varat juuri silloin, kun niitä olisi kaivattu eniten.

Osbornen menestystä nakersi myös IBM pc:n yleistyminen. Pc oli aluksi pöytäkone, mutta vuonna 1983 Compaq toi ensimmäisen pc-yhteensopivan kannettavan markkinoille. Osbornella huomattiin pc:n kasvava suosio liian myöhään. Yhtiön pc-prototyypit eivät koskaan ehtineet tuotantoon saakka.

Osborne 1 oli tähdenlento, joka pääsi historiankirjoihin ensimmäisenä menestyskannettavana. Adam Osborne puolestaan pääsi markkinoinnin oppikirjoihin varoittavana esimerkkinä – vaikka ei täysin ansaitusti.

Kuka oli eka?

Oikea sylikone. Epson HX-20 oli ensimmäisiä todellisia sylikoneita. Näyttö ja kasettiasema olivat samaa kokoa. Kuva Hannes Grobe Lisenssi: CC BY 3.0

Osborne 1 oli ensimmäinen kannettava tietokone, joka oli myös kaupallinen menestys. Aivan ensimmäisen kannettavan tittelille on monta ehdokasta, joista yksi on NoteTaker. Sen kehitti vuonna 1978 Xerox – se kopiokonefirma.

NoteTaker perustui atk-futuristi Alan Kayn suunnitelmiin. Siinä oli Osborne 1:n tapaan laukkukotelo ja putkinäyttö, mutta lisäksi hiiri ja graafinen käyttöliittymä. Hämmästyttävän edistynyttä prototyyppiä valmistettiin kymmenen kappaletta.

Suunnittelijat maanittelivat Xeroxin johtoa tekemään NoteTakerista oikean tuotteen, mutta idea ei napannut. Johdossa oltiin kiinnostuneita vain kopiokoneista ja tulostimista, eikä tietokoneeseen voinut myydä edes mustekasettia.

Osborne 1 ja muut 1980-luvun alun kannettavat muistuttivat läheisesti NoteTakeria. Osbornen epäillään olevan plagiaatti, mutta suoria todisteita tästä ei ole. Muista valmistajista on vaikea sanoa, matkivatko ne Xeroxia vai markkinajohtaja Osbornea.