Peliyhtiö Epic Games ja Apple ovat riidelleet viime vuodesta lähtien App Store -sovelluskaupan käytännöistä. Epicin mielestä Applen vaatima 30 prosentin komissio kaikista sovellusostoista on Euroopan unionin kilpailulainsäädännön vastaista toimintaa.

Nyt Epic Games haluaa Euroopan komission tutkivan, onko Apple käyttänyt hallitsevaa markkina-asemaansa väärin kilpailun tukahduttamiseen. Asiasta kertoo uutistoimisto AP.

Kiista alkoi kesällä 2020, kun Epicin Fortnite-peli päätti ohittaa App Storen maksujärjestelmän ja alkoi tarjota pelin sisäisiä ostoja suoraan oman palvelunsa kautta. Apple ei sääntöjen rikkomista kauaa katsellut, vaan poisti Fortniten sovelluskaupan valikoimasta. Vastasiirtona Epic käynnisti oikeusjutut Applea vastaan Yhdysvalloissa, Australiassa ja Britanniassa – ja nyt siis viimeisimpänä myös EU:ssa.

”Tässä on pelissä kaikkien mobiilialustojen tulevaisuus. Emme aio jäädä toimettomana sivuun seisomaan ja antaa Applen hyödyntää hallitsevaa asemaansa, kun kaikilla toimijoilla pitäisi olla tasavertaiset mahdollisuudet”, Epic Gamesin toimitusjohtaja Tim Sweeney toteaa yhtiön tiedotteessa.

Applen itsensä mukaan kolmansien osapuolten maksujärjestelmien kieltämisessä on kyse kuluttajien suojelemisesta.

”Epicin edesvastuuton toiminta teki kuluttajista pelinappuloita, ja aiomme tehdä tämän selväksi Euroopan komissiolle”, Apple sanoo.

Epicin mukaan on epäreilua, että Applen omaa pelinjakelupalvelua, Apple Arcadea, koskevat eri säännöt kuin kolmansien osapuolten toimijoita. Applen omien palveluiden kun ei tarvitse pulittaa App Storen komissiomaksuja.

App Storen sääntöjen aiheuttaman kilpailuasetelman ongelmallisuudesta on kannellut Euroopan komissiolle myös esimerkiksi musiikkipalvelu Spotify.

Spotifyn mielestä Applen komissiomaksut antavat sen omalle musiikkipalvelulle, Apple Musicille, kohtuuttoman etulyöntiaseman kilpailijoihin nähden. Spotify onkin kieltäytynyt käyttämästä Applen tarjoamaa maksujärjestelmää ja on päättänyt hoitaa tilaukset iOS-sovelluksen sijasta omien verkkosivujensa kautta.