Erilaisia ”iPhonen-tappajia” on saatettu markkinoille kaikenkarvaisten valmistajien toimesta. Eräs erikoisimmista on espanjalainen Zetta, joita valmistaja itsekin mainostaa ”iPhonen-tappajina”. Tai tässä yhteydessä myös ”valmistaja” on syytä panna lainausmerkkeihin paikallisen El Pais -lehden paljastusten jälkeen.

Lehti on selvittänyt, että omina tuotteina kaupatut laitteet eivät ole mitään todellisuudessa Zetta-puhelimia vaan kiinalaisia Xiaomi-kännyköitä, joiden ulkonäköä on hieman viritelty muun muassa hämäävästi Apple-omenaa muistuttavalla tammenterhon kuvalla. Espanjassa Zetta on patsastellut kotimaisena puhelinvalmistajana.

Xiaomin laitteet sinänsä ovatkin sopivia ”iPhonen-tappajiksi”, koska yhtiöön on usein viitattu ”Kiinan Applena”. Sen kännyköiden muotoilussa on otettu vahvoja vaikutteita Applelta, vaikka käyttöjärjestelmänä tietysti onkin Android.

Tämä on ehkä ollut tärkeä syy siihen, ettei puhelimia ole tuotu myyntiin Euroopassa tai USA:ssa lakituvan pelossa. Toisaalta tähän ei välttämättä ole suurta tarvettakaan, sillä kotimarkkinoilla riittää kysyntää.

Zettan porukat eivät ole pyrkineet peittelemään, mitä ovat lähteneet haastamaan. ”Käyttöliittymä on hyvin samanlainen eikä maksa 900 euroa vaan kolmasosan siitä”, selitti yksi firman perustajista juuri.

Zettan ja Xiaomin kytkökset paljastettiin viime viikolla. Pian tämän jälkeen yhtiön nettisivut katosivat verkosta, mutta ovat taas ilmestyneet sinne. Yhtiö syytti tapahtuneesta palvelunestohyökkäystä.

Espanjalainen kuluttajajärjestö on sitä mieltä, että Zetta-puhelimen ostajilla olisi oikeus palauttaa laitteet ja vaatia rahansa takaisin.