Yhdysvaltain liittovaltion muutoksenhakutuomioistuin on hylännyt Facebookin vaatimuksen kaataa yhtiötä vastaan nostettu ryhmäkanne, jonka mukaan Facebook keräsi ja varastoi laittomasti miljoonien käyttäjien biometrisiä tietoja.

Ryhmäkanteen pysyminen voimassa voi maksaa asiasta uutisoivan Reutersin mukaan Facebookille miljardeja dollareja. Ryhmäkanne Facebookia vastaan nostettiin jo vuonna 2015, kun Illinoisin osavaltion Facebook-käyttäjät väittivät yhtiön rikkoneen tietosuojalakia keräämällä käyttäjien tietoja ja tunnistamalla automaattisesti henkilöitä palveluun ladatuista kuvista.

”Tekniikkamme analysoi pikseleitä kuvissa ja videoissa, kuten profiilikuvassasi ja kuvissa ja videoissa, joihin sinut on merkitty, laskeakseen yksilöllisen numeron, jota kutsumme malliksi. Vertaamme muita kuvia ja videoita Facebookissa tähän malliin, ja jos löydämme vastaavuuden, tunnistamme sinut. Jos merkintäsi poistetaan kuvasta tai videosta, kyseisten kuvien tai videoiden tietoja ei enää käytetä mallissa. Jos kasvojentunnistusasetuksesi on poistettu käytöstä, poistamme mallin”, Facebookin ohjesivuilla kerrotaan.

Kasvojentunnistus toimii Euroopassa eri tavalla kuin Yhdysvalloissa. EU:n tietosuoja-asetuksen vuoksi Facebook on ollut varovainen asiassa.

”Tämä tekniikka on tällä hetkellä käytettävissä vain tietyillä alueilla, ja se näkyy profiilissasi vain, jos olet vähintään 18-vuotias”, Facebookin ohjesivulla kerrotaan ympäripyöreästi.

Facebookin muutoksenhalua puitiin oikeudessa San Franciscossa. Päätös muutoksenhaun epäämisestä tehtiin yksimielisesti.

”Johtopäätöksemme on, että kasvomallien luominen kasvojentunnistusteknologian avulla ilman käyttäjän suostumusta (kuten kanteessa väitetään), rikkoo yksilön yksityisyydensuojaa”, päätöksessä linjataan.

Päätöksen myötä vanha kanne voi nytkähtää taas eteenpäin. Jos kanne menee läpi, voi Facebookia odottaa miljardien dollareiden korvausvelvollisuus. Kasvotietojen kerääminen koskee Reutersin mukaan jopa seitsemää miljoonaa käyttäjää.