Facebookin emoyhtiölle Metalle töitä Accenturen palkkalistoilla tekevät alihankitut työntekijät uhkaavat lakolla, jos myöhässä olevia palkkoja ei ala kuulua.

The Vergen mukaan Yhdysvalloissa Austinissa työntekijät hoitavat muun muassa moderointia ja asiakaspalvelua Facebookille sekä WhatsAppille.

Ongelmat alkoivat tammikuun alussa, kun palkanmaksuun käytetyssä hiljattain käyttöönotetussa järjestelmässä havaittiin ongelmia palkallisten vapaapäivien seurannassa. Tammikuun 6. päivä erä palkoista jäi maksamatta. Työntekijät valittivat asiasta sisäisellä foorumilla Facebookin ja Accenturen johdolle. He uhkasivat lopettaa työskentelyn, jos palkanmaksua ei laiteta kuntoon. Tämän jälkeen työntekijät saivat könttäsummia rahaa asian korjaamiseksi.

Verge kertoo, että Accenturen edustajan mukaan Austinissa ei ole havaittu työnseisauksia. Yhtiö lupasi lauantaina työntekijöilleen, että se hoitaa kaikki palkat maksuun ja myöhästymisestä aiheutuneet kulut. Lauantaina ei kuitenkaan ollut selvyyttä siitä, onko varsinainen vian syy jo korjattu.

Maanantaina eräs moderaattori kertoi Vergelle, että ainakin 50 työntekijää ei ollut saanut rahojaan ja että heillä on muun muassa vuokranmaksu siksi myöhässä. Austin on tunnetusti teknologiaväen suosiossa ja vuokrataso on noussut reippaasti. Siksi työntekijä kommentoikin Vergelle, että ”kun työskentelet 16 dollarin tuntipalkalla Austinin kaltaisessa kaupungissa, niin puuttuva palkka on kuin sinulta puuttuisi jalka”.