Facebook on lopettanut uutisten näyttämisen australialaisille, kirjoittaa CNN. Yhtiö ilmoitti päätöksestään vastavetona paikalliselle lakiesitykselle, joka velvoittaisi teknologia-alustat maksamaan mediataloille uutissisällöstä.

Yhtiön mukaan lakia valmistellessa on ymmärretty väärin Facebookin ja julkaisijoiden välinen suhde.

”Toisin kuin väitetään, Facebook ei varasta uutisia. Mediatalot itse valitsevat julkaisevansa uutiset Facebookissa”, kirjoittaa Facebookin uutiskumppanuuksista vastaava varajohtaja Campbell Brown yhtiön blogissa.

Facebook sanoi jo tammikuussa Australian senaatille, että se aikoo estää sisällön jakamisen, mikäli lakiehdotus menee läpi. Samassa istunnossa Google uhkasi sulkea hakukoneensa kokonaan australialaisilta. Myöhemmin Google vaihtoi taktiikkaa ja teki kolmivuotisen lisenssisopimuksen maailmanlaajuisesti toimivan News Corpin kanssa.

Australiassa Facebookin radikaalia vetoa ei ole katsottu hyvällä. Valtiovarainministeri Josh Frydenberg on syyttänyt yhtiötä siitä, että se on estänyt alustaltaan uutisten lisäksi myös muita sisältöjä, kuten hallituksen ylläpitämiä koronaviruspandemiaan keskittyviä sivustoja ja säätiedotteita.

Frydenbergin mukaan tapaus alleviivaa internetjättien paisunutta valta-asemaa.

Facebook selventää tiedotteessaan, että sen suhde mediataloihin on selvästi erilainen kuin Googlen. Uutiset näkyvät Googlen hakutuloksissa sisällöntuottajien mielihaluista huolimatta, kun taas Facebookiin niitä julkaistaan yhtiön mukaan vain mediatalojen omasta tahdosta.