TikTokin valtava menestys on saanut Facebookin kehittämään omia sovelluksiaan vastatakseen kilpailuun. Viime vuonna Instagramiin lisättiin TikTok-videoiden kanssa lähes identtinen kelat-ominaisuus ja nyt somejätti on tuomassa markkinoille uuden kovasti TikTokia muistuttavan sovelluksen. TikTok oli koko viime vuoden ladatuin mobiilisovellus.

TechCrunch uutisoi Facebookin kehitystiimi NPE:n julkaisemasta BARS-sovelluksesta, jossa käyttäjä voi tehdä ja jakaa omia räppivideoita. Sovellus tarjoaa valmiita biittejä, joiden päälle aloitteleva tai kokenutkin räppäri voi riimitellä. Tuotoksia voi jakaa myös muilla somealustoilla ja tallentaa omaan puhelimeen.

Uudeksi Kanyeksi tai Kendrickiksi tähtääville aloittelijoille sovellus tarjoaa apua muun muassa ehdottamalla rimmaavia sanoja. Edistyneet MC:t taas saavat freestyle-haasteita esimerkiksi kahdeksan ennalta määrätyn sanan sisällyttämisestä säkeistöön.

BARS muistuttaa monessakin mielessä TikTokia. Molemmissa on perusideana tehdä lyhyitä musiikkivideoita ja jakaa niitä muille käyttäjille. TikTok sai alkunsa tanssivideoista, joskin sovelluksen sisältö on sittemmin laajentunut lukemattomiin muihinkin aiheisiin, myös räppivideoihin. BARSin voikin nähdä tähtäävän nimenomaan TikTokin räppäriyhteisöön, jolle se tarjoaa hieman paremmat työkalut videoiden tekemiseen.

Yhdysvalloissa juuri julkaistu sovellus on vielä beetavaiheessa, joten suomalaiset räppärit joutuvat ainakin toistaiseksi malttamaan mielensä ja kielensä. Toistaiseksi sovellukseen pääsee vain kutsulla.

Kyseessä on jo toinen Facebookin julkaisema musiikkisovellus lyhyen ajan sisällä. Muutama kuukausi sitten julkaistiin Collab-sovellus, jolla muusikot voivat tehdä yhteisiä musiikkivideoita.