Googlen, Amazonin, Facebookin ja Applen toimitusjohtajat olivat keskiviikkona Yhdysvaltain kongressin kuultavana. Yritykset joutuivat vastaamaan syytöksiin markkina-aseman väärinkäytöstä.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg pyrki kongressin edessä vakuuttamaan päättäjät siitä, ettei yrityksen tekemissä yritysostoissa tai kilpailevien palveluiden kopioimisessa ole kyse kilpailun tukahduttamisesta. Eräät keskiviikkona kuulemisen yhteydessä julkaistut tekstiviestit kertovat kuitenkin toisenlaista tarinaa, kirjoittaa Business Insider.

Facebook kertoi Instagramille ostohaluistaan alkuvuodesta 2012. Instagram-perustaja Kevin Systrom päätyi kysymään neuvoa yrityksen hallituksessa istuneelta pääomasijoittaja Matt Cohlerilta, joka työskenteli Facebookilla vuoteen 2008 saakka.

”Ottaako [Zuckerberg] käyttöön tuhoamistilan, jos sanon ei [yrityskaupalle]?”, Systrom tiedusteli Cohlerilta.

”Luultavasti”, vastasi Cohler. Lisäksi Cohler totesi, ettei myöskään lisärahoituksen kerääminen saa Zuckerbergia perääntymään. ”Hän ottaa käyttöön entistä aggressiivisemman tuhoamistilan”, Cohler neuvoi Systromia.

Miehet totesivat, että Zuckerberg oli huolissaan erityisesti siitä, että palvelu saattaisi päätyä Twitterin käsiin. He päättivät vakuuttaa Zuckerbergin siitä, ettei Instgram ole uhka Facebookille.

”Jos yritän vakuuttaa [Zuckerbergin] siitä, että Instagramin rauhaan jättäminen on Facebookin omaksi parhaaksi, [Zuckerberg] katsoo parhaaksi murskata Instagramin”, Cohler pohti.

”En usko, että pääsemme Markin vihaa pakoon ikinä. Kyse on siitä, kuinka pitkään välttelemme sitä”, aprikoi puolestaan Systrom.

Facebook päätyi ostamaan Instagramin miljardilla dollarilla vain kaksi kuukautta Systromin ja Cohlerin viestittelyn jälkeen. Yrityskauppa on osoittautunut Facebookille todelliseksi jättivoitoksi, sillä viime vuoden aikana Instagram toi yrityksen kassaan noin 20 miljardia dollaria.

Business Insiderin mukaan useat dokumentit todistavat Zuckerbergin olleen huolissaan siitä, millainen uhka Instagram oli Facebookin liiketoiminnalle.