Maanantaina Epic Gamesin ja Applen välisen oikeusjutun tuomari Yvonne Gonzalez Rogers sanoi, että hän on taipumassa suuntaan, joka sallii Epicin Fortnite-pelin poistamisen Applen App Store -kaupasta.

Apple on lisäksi evännyt Epic Gamesilta oikeudet sen iOS:n ja macOS:n kehittäjätyökaluihin. Epic Gamesin alla toimii Unreal Engine -pelimoottori, jota useat muut yritykset käyttävät omissa tuotteissaan. Applen langettama esto kehittäjätyökaluihin koskisi siis myös Unreal Engineä.

Tämä kuulostaa tuomarin mukaan liialliselta rangaistukselta.

”Apple on yltänyt toimillaan ohi Epic Gamesin. Se käyttää kovaa vaikutusvaltaansa ja on lyönyt Epic Gamesia tällä lisärangaistuksella. Sain tämän tapauksen juuri äsken, mutta minusta se näyttää kostotoimenpiteeltä.”

Sekä App Store että Google Play -sovelluskauppa poistivat Fortnite-pelin valikoimistaan sen jälkeen, kun Epic keplotteli pelin sisäisten maksujen kanssa. Fortniten 13. elokuuta julkaisema päivitys kiersi Applen ja Googlen sääntöjä sovellusten sisäisistä ostoista. Päivityksen myötä pelissä sai ostaa pelivaluuttaa ilman, että pelikauppoja pyörittävät yritykset veivät kolmanneksen rahoista.

Epic Games syyttää Applea kilpailun vastaisista toimista. 9to5Mac uskoo, että oikeusjutun ratkaisu menee vuoden 2021 puolelle. Myös Microsoft osallistui juttuun kirjoittamalla oikeudelle vetoomuksen Epicin puolesta. Yhtiö on huolissaan peleistään, joiden pelimoottorina toimii Unreal Engine.