Pennsylvaniasta kotoisin oleva 16-vuotias Giersdorf oli yksi sadasta pelaajasta, jotka kilpailivat yhteensä noin 25 miljoonan euron palkintorahoista.

Bugha-nimellä pelannut Giersdorf voitti Fortnite World Cupin soolosarjan finaaliosuuden saamalla 59 pistettä. Kaulaa kakkossijaan yltäneeseen psalm-nimeä käyttäneeseen Harrison Changiin tuli 26 pistettä.

”Sanat eivät voi riitä kertomaan miltä tuntuu. Olen niin iloinen”, Giersdorf kertoi järjestäjien Twitteriin lataamassa haastattelussa. ”Kaikki mitä olen tehnyt, kaikki harjoittelu, se kaikki oli tämän arvoista.”

Suomalaiset eivät yltäneet turnauksessa mitalisijoille, mutta kohtuulliset palkintorahat matkaavat silti peräpohjolaankin. BELAEU-nimimerkkiä käyttävä Lassi Kallio saavutti sijan 17, josta palkintorahoja ropisee tilille hieman yli 100 000 euroa ja karhufn-nimellä tunnettu Rasmus Mäkiniemi ylsi 85. tilalle, jolta palkintorahaa tulee kuitenkin vielä noin 45 000 euroa. Suomalaisten sijoituksista raportoi eurheilu.com.

Vaikka palkintorahat ovat suuria, kalpenevat ne peliyritysten taskuihinsa käärimien eurokasojen rinnalla. Fortniten suosio nosti Epic Gamesin noin 13,5 miljardin euron arvoon viime vuonna. Yhtiön elektronisen urheilun parista keräämä liikevaihto nousee ennusteiden mukaan lähes miljardiin euroon tänä vuonna. Kasvua viime vuoteen on noin 27 prosenttia.

Yksi Epic Gamesin suuromistajista 40 prosentin osuudella on kiinalaisjätti Tencent, joka pyörittää myös yhtä Fortniten suurimmista kilpailijoista, PlayerUnknown Battlegroundsia.