Epicin superhitti jaksaa kiinnostaa pelaajia ja yleisöä. Siksi ei lienekään ihme, että mestariksi pyritään myös kyseenalaisin keinoin. Huijareita odottavat kuitenkin karut ajat, voitettujen palkintojen palautukset ja pelaamisen keskeytyminen.

Fortnite World Cup on jaettu useaan eri vaiheeseen. Turnauksen ensimmäinen osa sisältää online-pelaamista. Kisoihin osallistuneista pelaajista jopa 1163 onnistui kuitenkin hankkimaan itselleen bannit ohittamalla pelin aluerajoitukset. Mikäli temppu olisi onnistunut huomaamatta, olisivat huijarit voineet pelata usealla eri alueella samaan aikaan.

Huijaamisen seurauksena 196 menetti voittamansa palkinnot. 48 pelaajaa suljettiin ulos käyttäjätilin jakamisen seurauksena. Mukaan mahtui myös lukuisia muita enemmän tai vähemmän törkeitä huijauksia, joiden seurauksena pelaajia suljettiin ulos turnauksesta, Engadget kirjoittaa.

Osa pelaajista solmi myös epävirallisia liittoja toisten pelaajien kanssa, mikä oli vastoin turnauksen sääntöjä. Huijausohjelmistoa turnauksen semifinaalivaiheessa käyttänyt pelaaja suljettiin niin ikään ulos kisoista lopullisesti.

Turnauksen seuraavan viikon alkaessa jäljelle jääneiden pelaajien toivotaan ottaneen opiksi. Fortniten mestaruuskilpailujen finaali on luvassa 26. heinäkuuta.