Kuten Mikrobitin sisarlehti Tivi aikaisemmin kirjoitti, Google on joutumassa vastaamaan syytöksiin määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Sen hakukone hallitsee markkinoita, ja tätä asemaa yhtiö kykenee käyttämään hyväkseen mainosbisneksissään ja muuallakin.

Googlen globaalista liiketoiminnasta vastaava johtaja Kent Walker torjuu syytökset yhtiön blogissa. Hän varoittaa myös seurauksista:

”Tämä oikeusjuttu ei auta kuluttajia millään tavalla, päinvastoin. Se parantaa huonompien hakukoneiden asemaa keinotekoisesti, nostaa puhelinten hintoja ja tekee ihmiselle vaikeammaksi käyttää hakupalveluita, joihin he ovat tottuneet”, Walker pelottelee.

Hän sanoo, että ihmiset eivät käytä Googlen palveluita pakon edessä tai siksi, ettei vaihtoehtoja löytyisi. Niitä käytetään, koska niitä halutaan käyttää.

Walker sanoo, ettei Googlen hakukonetta ole kenenkään pakko käyttää, jos ei halua. Oletushakukoneen vaihtaminen selaimissa on helppoa. Hän muistuttaa myös, että Windows-tietokoneissa oletusselaimena on Microsoftin oma Edge ja hakukoneena Bing.

Se, että Googlen palvelut ja sovellukset ovat yleensä Android-puhelimissa esiasennettuina ja oletuksena käytössä, on myös eduksi kuluttajille, Walker sanoo: ”Sopimukset valmistajien ja operaattoreiden kanssa tekevät mahdolliseksi Androidin jakamisen ilmaiseksi. Näin se suoranaisesti alentaa hintaa, jonka kuluttajat maksavat puhelimistaan.”

Walker vihjaa, että oikeusjutun takana olevat eivät ymmärrä nykyaikaa: ”Tämä ei ole 1990-lukua, jolloin sovellukset asennettiin cd-rompuilta ja palvelujen vaihtaminen oli hidasta ja työlästä. Nyt haluamansa sovelluksen voi ladata helposti ja asetuksia voi muuttaa mieleisikseen muutamassa sekunnissa.”