Jopa noin 60 Googlen Play-kaupasta löytyvää lapsille suunnattua peliä on saastutettu ilkeällä haittaohjelmalla. ”Adult Swineksi” (Aikuinen sika) nimetty haitake on tyrkyttänyt esimerkiksi pornomainoksia lasten katseltavaksi.

Suosituinta haittaohjelman sisältävää peliä, Five Nights Survival Craftia on ladattu Googlen tilastojen mukaan yli miljoona kertaa. Osa peleistä on kerännyt enintään tuhansia latauskertoja, ja jotkin on ladattu vain muutamaan puhelimeen. Yhteensä haittaohjelman uhreja on vähintään 3 ja enintään 7 miljoonaa. Ohjelmat on nyt poistettu Play-kaupasta, koko listan voi tarkistaa haitakkeesta raportoineen Check Pointin sivuilta.

Osa Adult Swinen puhelimen ruutuun väkisin tunkemista mainoksista on peräisin kunniallisista lähteistä kuten Googlen tai Facebookin mainospalveluista. Niiden käyttöehdot eivät kuitenkaan salli ohjelman toiminnan kaltaista pakkosyöttöä. Lisäksi ruuduilla vilkkuu mainoksia erilaisista aikuisviihdepalveluista, vaikka kyseessä ovat etenkin lapsille suunnatut peliohjelmat.

Mainosten lisäksi ohjelma yrittää uskotella käyttäjälle, että puhelin on saastunut – mikä toki pitää paikkansa – ja suosittelee lääkkeeksi puhelimeen ladattavaa ”tietoturvaohjelmaa”.

Kolmas ohjelman ikävä tapa on klassinen ”olet voittanut jotain”-huijaus. Ruutuun ilmestyy viesti, jonka mukaan puhelimen omistaja on voittanut ilmaisen uuden iPhonen. Palkinnon lunastaakseen tarvitsee vain vastata neljään lyhyeen kysymykseen ja antaa puhelinnumeronsa. Sen jälkeen puhelimella yritetään lähettää maksullisia ja kalliita tekstiviestejä.