Kuten aikaisemmin uutisoimme, alkoi verkossa levitä tietoja, joiden mukaan kolmeen amerikkalaiseen tietoturvataloon olisi murtauduttu onnistuneesti.

Tuoreet lisätiedot paljastavat nyt, mitkä yhtiöt ovat kyseessä. Mikäli hakkereiden keskinäisiin kehumisiin on luottamista, ovat kyseessä todelliset alan jättiläiset Symantec, McAfee ja Trendmicro. Asiasta kertoi Bleepingcomputer.

Hakkereiden mukaan yhtiöillä ei ollut mitään aavistusta siitä, että niiden järjestelmiin oltiin päästy tunkeutumaan. Esimerkiksi Trendmicron kohdalla hakkereita pohditutti kaiken mahdollisen tarjolla olevan datan varastaminen, yli tuhannen teratavun lataaminen Trendmicron verkosta kun saattaisi johtaa paljastumiseen – ja kestäisi lisäksi kuukausia.

Alunperin aiheesta vihiä saanut AdvIntel kertoo ottaneensa välittömästi yhteyttä kaikkiin yrityksiin. Symantec on julkistanut tiedotteen, jonka mukaan tiedot eivät pitäisi paikkaansa. AdvIntel toteaakin Symantecin kohdalla, että hakkereiden kehuskelua kummempia todisteita aiheesta ei ole.

TrendMicron mukaan hakkerit ovat päässeet sen järjestelmiin, mutta pelkästään yhteen testilaboratorioon, josta ei ollut pääsyä muualle. Varastetut tiedot eivät myöskään ole Trendmicron mukaan kovin olennaisia, saati aiheuta riskejä sen asiakkaille. AdvIntelin mukaan hakkereilla olisi kuitenkin todistettavasti teratavukaupalla yhtiön lähdekoodia.

McAfee ei käytännössä ole lausunut asiasta mitään, yhtiön virallisen tiedonannon mukaan se on tietoinen julkisuudessa olleista uutisista ja tarkkailee tilannetta.

Yhtiöiden lisäksi AdvIntel kertoo informoineensa asiasta myös Yhdysvaltojen liittovaltion poliisia FBI:tä.