Google kertoi viime viikolla kehittäjäkonferenssissaan, että Chromebook-kannettavat ovat saamassa tuen Linux-sovelluksille. The Registerin mukaan laajamittaisesta Linuxin ajamisesta kiinnostuneiden on todennäköisesti odotettava joulukuuhun.

Linux-sovellusten tuki tulee kuitenkin jo aiemmin. The Registerin saamien tietojen mukaan laajan Linux-järjestelmän voinee asentaa Chrome OS:n heinäkuun lopulla, jolloin järjestelmästä on tarkoitus julkistaa versio 68. Tuettuna tulee olemaan Debian GNU/Linux ja sen perustavanlaatuiset ominaisuudet kuten uusien sovellusten asennus paketinhallintaohelmiston kautta.

Chrome OS perustuu Linux-ytimeen ja Linux-sovellusten tuki on toteutettu Linuxin KVM-hypervisorilla eli virtualisointialustalla ja sen yhteyteen rakennetulla hallintasovelluksella, jota Google kutsuu nimellä Crosvm. Lisäksi Google on kehittänyt Linuxille joukon aputyökaluja, joilla järjestelmä saadaan toimimaan sulavammin yhteen Chrome OS:n kanssa.

Heinäkuussa julkaistava Chrome OS -versio siis tukee valtaosaa Linux-sovelluksista, kuten kehittäjätyökaluja. Sovellusvalikoimaa rajoittaa kuitenkin useimpien Chrome OS -koneiden heikohko suorituskyky, jota virtualisointi vielä syö entisestään. Registerin mukaan Google on todennut, että raskaimmat sovellukset kuten Android Studio toimivat Chrome OS:ssa vain kaikkein tehokkaimmilla laitteilla eli käytännössä Googlen omilla kalliimman pään Pixelbook-koneilla.

Toistaiseksi suorituskyvyn lisäksi puuttuu muutakin. Linuxin kanssa pidempään toimineet muistanevat, että etenkin takavuosina äänikortin ja grafiikkapiirin ajurit ovat vaatineet monessa tapauksessa paljon työtä. Ongelmaan on törmännyt myös Google, The Register kertoo.

Ongelmista johtuen Google ennustaa, että Chrome OS:n Linux-tuki on käyttökelpoisen vakaassa tilassa vasta version 71 myötä. Sen julkaisu on aikataulutettu joulukuulle.

Siihen saakka Chrome OS -käyttäjien on tyydyttävä asteen verran puutteellisempaan Linux-tukeen.