Kumpi on parempi? Se, että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, vai pehmennetään kovia teknisiä arvoja mukavalta kuulostavilla, mutta hämääviksi tarkoitetuilla nimillä?

Me Mikrobitissä arvostamme tarkkuutta muutenkin kuin resoluutiossa, joten päätimme käydä läpi muutamia näyttöjen tuttuja markkinointitermejä ja kertoa mitä ne oikeasti tarkoittavat.

Mikrobitin pitkässä jutussa käydään läpi iso nippu TV- ja näyttöteknologiaan liittyviä termejä.

Apple on hyvä esimerkki siitä, miten markkinointi on peitonnut teknisen ilmaisun. Omenalaitteissa käytetään sellaisia nimiä kuin Retina tai True-tone -näyttö. Applen kohdalla kyse on kuitenkin paljon syvemmälle menevästä periaatteesta kuin vain epämääräisyydestä.

Applen sinänsä hyvä tavoite on madaltaa kynnystä ottaa laite käyttöön ja siihen kuuluu osana kaikenlaisen teknisen terminologian välttäminen. Siitä on kuitenkin todella lyhyt matka siihen, että sumutetaan tahallaan, koska ei haluta oikeasti kertoa millaista teknologiaa on käytössä.

Esimerkiksi Retina on Applen keksimä markkinointitermi näytöille, joissa pikselitiheys on niin suuri, ettei ihmissilmä pysty erottamaan yksittäisiä pikseleitä. Käytännössä Retina-näyttöjen pikselitiheys on vähintään 200 pikseliä tuumaa kohti.

Vaikka Apple käyttää lähes kaikista näytöistä nimeä Retina, on näyttöjä käytössä todella monenlaisissa laitteissa, ne ovat lukuisten eri valmistajien tekemiä ja niissä on käytössä kirjava kokoelma eri tekniikoita.

Apple on myös itse sotkenut alunperin selkeän termin luomalla valtavan määrän erilaisia Retinan alabrändejä, kuten Retina HD, Super Retina HD, Liquid Retina HD, Retina 4K ja 5K.

Tarkimmat Retina-näytöt ovat tällä hetkellä iPhone X ja XS -malleissa. Mitä suurempi laite, sitä heikompi pikselitiheys, joten Macbookeissa on keskimäärin tyydyttävä vain aavistuksen yli 200 pikseliin tuumalla. Asian voi nähdä myös niin, että iPhone X:ssä yksittäisen pikselin halkaisija on 0,0555 millimetriä, kun kolmannen sukupolven 15-tuumaisessa Macbook Prossa se on 0,12 millimetriä.

Samsungin ja sittemmin muidenkin valmistajien puhelimissa käytetty Amoled tai joku sen lukuisista variaatioista kuten Super Amoled Plus, HD Super Amoled, HD Super Amoled Plus, Full HD+ Super Amoled ja lukemattomat muut ovat puolestaan kaikki variaatioita samasta tekniikasta.

Lue lisää näyttötekniikoiden termisekamelskasta.

Lue myös: Kaikki irti hdr-televisiosta