Huawein kuluttajapomo Richard Yu nousi lavalle Münchenissä, Saksassa esitelläkseen Mate 30 Pro- sekä Mate 30 -älypuhelimet. Suurin mielenkiinto kohdistui kuitenkin aivan toiseen asiaan: löytyykö laitteista Googlen palveluja vai ei.

Google on aiemmin vahvistanut, ettei se lisensoi Android-versiota ja omia palveluitaan Huawein uutuuspuhelimiin, mikä saattaa rajata ulos merkittävän määrän kiinnostuneita ostajia. Myös Huawei vahvisti asian. Mate 30 -sarjan puhelimissa ei ole tarjolla Googlen palveluita kuten sovelluskauppaa.

Laitteista löytyy Huawein oma AppGallery-sovelluskauppa, jonka tarjonta ei kuitenkaan pysty vastaamaan Google Playn sisällöille.

Huawei ei paljastanut, miten se aikoo vastata Kiinan ulkopuolella asuvien potentiaalisten ostajien odotuksiin. Myös puhelimien myyntiintulo Suomessa on toistaiseksi auki. Yu vahvisti kuitenkin Huawein investoineen miljardi dollaria HMS Ecosystem Incentive -ohjelmaan, jolla kehittäjiä kannustetaan kehittämään sovelluksia Huawein laitteille.

8 gigatavun ram-muistin ja 128 gigatavun tallennustilalla varustetun Mate 30:n hinnaksi ilmoitetaan 799 euroa. Mate 30 Pron vastaava, 256 gigatavun tallennustilalla varustettu malli maksaa puolestaan 1099 euroa. Laitteen 5g-malli on puolestaan 1199 euron hintalapullaan satasen kalliimpi ostos.

Mate 30 Pro on varustettu 88-asteen kulmassa reunojen yli kaartuvalla, koko etupuolen peittävällä näytöllä. Huawei käyttää näytöstä nimitystä Horizon Display. Yleisemmin käytetty termi tämän tyyppiselle ruudulle on vesiputousnäyttö. Laitteen kylki ei koreile virtapainikkeen lisäksi muille fyysisillä napeilla. Äänenvoimakkuutta hallitaan laitteen sivuille piilotetuilla näkymättömillä virtuaalipainikkeilla.

Molemmat mallit sisältävät Kirin 990 -järjestelmäpiirin, joka on yhtiön ensimmäinen integroidun 5g-modeemin sisältävä siru.

Mate 30 Pro -mallissa on 6,53 tuuman oled-näyttö, jonka tarkkuus on 2400 x 1176. Kuvasuhde on hieman eksoottisempi 18,4:9. Mate 30:n 6,62 tuuman tasaisen oled-näytön tarkkuus on puolestaan 2340 x 1080 ja kuvasuhde 19,5:9.

Näytön sisään on upotettu sormenjälkilukija. Lukituksen voi avata myös 3d-kasvontunnistuksella viimevuotisen Mate 20:n tapaan.

Kamerarintamalla Mate 30 -sarjan pitäisi tarjota paljon. Pro-malli sisältää kaikkiaan neljä kameraa. Pääkamerayksikkö muodostuu kahdesta 40 megapikselin laajakulmakamerasta, josta Huawei käyttää nimeä Super Sensing Cine Camera. Huawein mukaan yhdistelmäkamera on erittäin valovoimainen ja sen dynamiikka on laaja.

Mate 30:n perusmallissa on yksi pääkamera.

Molemmissa laitteissa on pääkameran tai kameroiden lisänä 16 megapikselin ultralaajakulmakamera ja 8 megapikselin telekamera kolminkertaisella optisella suurennoksella.

Huolettomampi laitteista on Mate 30 Pro, joka IP68-standardin vaatimusten mukaisesti tarjoaa turvaa vedeltä ja pölyltä. Mate 30 kestää vain roiskeita.