Viime toukokuussa Yhdysvallat asetti kiinalaisyhtiö Huawein mustalle listalle. Yhdysvaltalaisyritykset eivät saa käydä turvallisuussyistä käydä kauppaa listalla olevien kiinalaisteleyritysten kanssa.

Google joutui päätöksen myötä vetäytymään yhteistyöstä Huawein kanssa, mikä taas estää Huaweita käyttämästä Android-käyttöjärjestelmää tulevissa puhelimissaan. Paljon on tapahtunut, mutta silti vielä on epäselvää, miten kielto tulee todellisuudessa vaikuttamaan yhtiöiden toimintaan.

Nyt Kiinan valtion omistama Global Times -lehti kertoo, että yhtiön oma Hongmeng/Harmony OS -käyttöjärjestelmä tullaan näkemään puhelimissa jo vuoden loppupuolella. Aiheesta uutisoi Cnet.

Huawei julkistikin Harmony OS:n virallisesti perjantaina. Yhtiö on kertonut käyttöjärjestelmän soveltuvan lähtökohtaisesti erilaisiin IoT-laitteisiin. Ensimmäisenä HarmonyOS suuntaa älytelevisioon, ja ensi vuonna se nähdään tietokoneissa sekä puettavissa älylaitteissa.

Global Timesin saamien tietojen mukaan Huawei tulee julkaisee ainakin Kiinassa 2000 juania eli noin 250 euroa maksavan Hongmeng-puhelimen vuoden viimeisen neljänneksen aikana. Samaan aikaan yhtiön kerrotaan esittelevän Mate 30 -sarjansa.

Jos tiedot pitävät paikkaansa, näyttäisi siltä, että yritys tulee käyttämään omaa käyttöjärjestelmäänsä aluksi yhtiön edullisemmissa puhelimissa.

Huawei on aiemmin kertonut, että Hongmeng-käyttöjärjestelmää on rakennettu, mutta ei puhelimia varten.