Huawein kertoo tiedotteessaan tuoreen Global Industry Vision -raporttinsa perustuvan yhtiöön omaan dataan sekä tapausesimerkkeihin. Raportissa kuvataan kymmenen megatrendiä, jotka tulevat vaikuttamaan ihmisten elämään sekä teollisuuteen.

Raportissa esiin nousevat varsinkin 5g-verkon kehittyminen, tekoälyn hyödyntäminen sekä robotiikan lisääntyminen.

Alle on listattu raportissa mainitut 10 suurinta trendiä viiden tulevan vuoden aikana.

1. Robotit saapuvat koteihin

Huawein mukaan muun muassa aistiin pohjautuva tekoäly sekä tietoverkkoteknologioiden kehitys tuo robotiikan yhä lähemmäs koteja. Raportissa ennustetaan, että vuoteen 2025 mennessä 14 prosentilla kotitalouksista on kotirobotti käytössä.

2. Supernäkö

5g yhdessä VR- ja AR-teknologioiden sekä koneoppimisen kanssa avaavat uusia lähestymistapoja yrityksille ja yksityisille ihmisille. Raportin mukaan kymmenen prosenttia maailman yrityksistä tulee käyttämään VR- ja AR-teknologiaa hyödykseen viiden vuoden sisällä.

3. Hakeminen helpottuu

Koneet alkavat tunnistaa yhä paremmin tarpeitamme. Erilaiset sensoreilla varustetut laitteet oppivat käyttäytymisestämme, eikä tiedonetsintää tarvitse Huawein mukaan enää tehdä näppäilemällä. Raportissa ennustetaan, että 90 prosenttia älylaitteiden omistajista tulee käyttämään älykkäitä assistant-palveluita.

4. Räätälöidyt kadut

Itseajavat autot voivat olla lähempänä kuin luullaankaan. Raportissa ennustetaan, että älykkäät kuljetusjärjestelmät tulevat helpottamaan liikkumista varsinkin kaupungeissa. 15 prosenttia ajoneuvoista on varustettu viiden vuoden sisään vastaavilla älyominaisuuksilla.

5. Robotit työkaveriksi

Huawein mukaan automatisaatio tulee ottamaan tulevaisuudessa vastuulleen yhä vaarallisempia ja tarkkuutta vaativia tehtäviä. Näin tuottavuutta ja turvallisuutta saadaan parannettua. Raportissa ennustetaan, että jokaista 10 000 työntekijää kohti tulee olemaan 103 robottia.

6. Tekoäly osaksi lähes jokaista yritystä

Pilvi-tekoäly mahdollistaa kulujen karsimisen, raportissa ennustetaan. Erilaiset kokeilut ja uudistukset on helpompi toteuttaa jatkossa ja jopa luovuus saattaa selvityksen mukaan kasvaa. Raportin mukaan jopa 97 prosenttia yrityksistä tulee käyttämään tekoälyä hyväkseen.

7. Tiedonvälitys helpottuu

Kielimuurit tulevat Huawein ennustuksen mukaan kaatumaan ja tiedonvälityksestä tulee saumattomampaa viiden vuoden aikana. Dataa on yhä helpompi kerätä, ja kaikesta datastaan yritykset tulevat käyttämään 86 prosenttia.

8. Yritykset siirtyvät pilveen

Yritykset tulevat raportin ennustuksen mukaan tekemään jatkossa yhä lähempää yhteistyötä, jakamaan resursseja ja kansainvälistymään yhtenäisten teknologia- ja älysovellusalustojen avulla. Raportin mukaan jokainen yritys tulee käyttämään pilviteknologiaa ja 85 prosenttia yrityssovelluksista tulee olemaan pilvipohjaisia.

9. 5g yleistyy vauhdilla

5g tulee yleistymään Huawein mukaan nopeammin kuin mikään aiempi langaton sukupolvi. Raportissa ennustetaan, että viiden vuoden sisällä 58 prosentilla maailman väkimäärästä tulee olemaan pääsy 5G-verkkoon.

10. Kansainvälistyminen

Kansainvälistyminen tullaan näkemään myös digitaalisen teknologian parissa. Raportissa ennustetaan, että kansainvälisen datan määrä tulee olemaan huimat 180 zettatavua eli 180 000 000 000 000 gigatavua.