Kiinalainen telekommunikaatiojätti Huawei suunnittelee lippulaivapuhelinmallistojensa myyntiä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters nimettömiin lähteisiin vedoten.

Reutersin mukaan keskustelut Huawei P- ja Mate-mallistojen myynnistä shanghailaiselle Kiinan hallinnon tukemalle sijoitusyritysten konsortiolle ovat jatkuneet kuukausien ajan. Yhtiö itse kiistää tiedon.

”Huhut Huawein lippulaivabrändien mahdollisista myyntisuunnitelmista ovat perättömiä. Yhtiö sitoutuu jatkossakin kehittämään älypuhelinliiketoimintaansa ja toimittamaan johtavia tuotteita ja palveluita kuluttajille ympäri mailman”, Huawei toteaa.

Viimeisimmällä 12 kuukauden ajanjaksolla (Q3/19 –Q3/20) Mate- ja P-sarjoja myytiin jälleenmyyntikanavaan liki 40 miljardin euron arvosta, arvioi tutkimusyhtiö IDC.

Reutersin haastattelemien sisäpiirilähteiden mukaan Huawei ei kuitenkaan ole tehnyt lopullista päätöstä asian suhteen. Yhtiön toiminnan katsotaan kuitenkin olevan merkkinä siitä, että se ei usko Yhdysvaltain uuden presidentin Joe Bidenin vapauttavan aiemman hallinnon Huaweille määräämiä rajoituksia.

Viime marraskuussa Huawei ilmoitti, että se myy budjettibrändinsä Honorin puhelimet shenzheniläiselle konsortiolle.