Verkkokauppaostosten tekemiseen on tulossa muutos kesällä, kun kaikista Euroopan unionin ulkopuolelta toimitettavista tavaroista on maksettava arvonlisävero ja ne on tullattava heinäkuun 1. päivästä lähtien.

Tällä hetkellä enintään 22 euron lähetykset ovat pääasiassa verovapaita. Eduskunta on on hyväksynyt arvonlisäveronuudistukseen liittyvän lakimuutoksen.

Verkkokaupan arvonlisäverouudistus on koko EU-alueen yhteinen muutos. Sen tavoitteena on luoda tasavertaisemmat kilpailuedellytykset kotimaisille ja muille unionin alueella toimiville yrityksille verrattuna EU:n ulkopuolisiin verkkokauppamyyjiin.

”Muutos koskee vuositasolla miljoonia paketteja. Suomeen tilataan paljon ostoksia esimerkiksi Kiinasta, USA:sta ja Isosta-Britanniasta, josta tuli vuodenvaihteessa brexitin myötä täysimääräisesti EU:n ulkopuolinen maa. Ostajan on helppo arvioida tavaran hinnan päälle tulevat maahantuontiverot ennen tilausta Tullilaskurissa”, kertoo henkilöasiakkaiden asiointipalveluiden kehityksestä vastaava tulliylitarkastaja Nadja Painokallio.

Tullista muistutetaan, että toukokuussa tilattu pikkuostos voi osoittautua odotettua kalliimmaksi, koska arvonlisäveron maksamisen kannalta merkityksellistä on, milloin paketti saapuu Suomeen.

EU:n ulkopuolelta verkkokauppaostoksia tekevien on siis hyvä valmistautua muutokseen jo hyvissä ajoin.

Muutos koskee kaikkia 1.7.2021 alkaen Suomeen saapuvia tavaroita, vaikka ne olisi tilattu jo ennen heinäkuuta. Vain paketin saapumispäivällä on merkitystä. Tulli muistuttaa, että tämä kannattaa ottaa huomioon ostoksia tehdessä jo alkukesästä, sillä verkkokauppojen toimitusajat voivat toisinaan olla pitkiä.

Tilaajan vastuulla on selvittää, mitä rajoituksia ja velvollisuuksia tavaran tilaamiseen liittyy.