Moni rakastettu muusikko on vuosien saatossa poistunut keskuudestamme ennen aikojaan. Käsitteeksi on muodostunut erityisesti niin kutsuttu ”27 Club”, johon kuuluu pitkä lista 27-vuotiaana traagisesti kuolleita tähtiartisteja.

Tekoälyn avulla kuolleita muusikoita voidaan kuitenkin tuoda takaisin, ainakin tavallaan. Consequence of Sound kirjoittaa 27-vuotiaina kuolleita artisteja kunnioittavasta projektista nimeltään Lost Tapes of the 27 Club. Sen takana on kanadalainen Over the Bridge -organisaatio, joka auttaa mielenterveysongelmien kanssa painivia muusikoita.

Projektissa luotiin Googlen Magenta-tekoälyn avulla uusia kappaleita Kurt Cobainin, Amy Winehousen, Jim Morrisonin ja Jimi Hendrixin kirjoittamien hittien pohjalta. Kaikki edellä mainitut artistit ovat menehtyneet myrskyisän nuoruuden päätteeksi juuri 27-vuotiaana.

Magentalle syötettiin 20–30 kappaletta esikuvana toimivien artistien musiikkia midi-tiedostoina, sopivasti eri kappaleenosiin paloiteltuina. Ohjelma analysoi lähdedatan ja loi sen pohjalta uutta musiikkia lähdeartistin tekemien nuottivalintojen, rytmikuvioiden ja harmonioiden perusteella. Tuloksena oli artistin tyyliä jäljittelevää uutta musiikkia digitaalisen koodin muodossa. Valmis instrumenttiraita luotiin syöttämällä koodi syntetisaattoriin.

Kappaleiden lyriikat luotiin samaan tapaan neuroverkkoa hyödyntämällä. Sanoitusten valmistuttua ne äänitettiin oikean laulajan toimesta. Nirvanaa jäljittelevällä ”Drowned in the Sun” -kappaleella laulaa Nirvana-covereita esittävän bändin laulaja Eric Hogan, joka osaa matkia Kurt Cobainin käheää lauluääntä.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tekoäly laitetaan säveltämään musiikkia. Esimerkiksi vuonna 2019 julkisuutta sai tekoäly, joka tuuttasi YouTubeen suorana teknistä death metalia yli kuukauden putkeen.

Luomisprosessiin osallistui tekoälyn lisäksi suuri määrä ihmistyöntekijöitä. Projektin vetäjä Sean O’Connorin mukaan tämä alleviivaa ihmistyön tarvetta musiikinteossa, vaikka tekoäly tulee muuttamaan alaa tulevaisuudessa. Hänen mukaansa 90 prosenttia tekoälyn tuottamasta musiikista oli kuuntelukelvotonta, mutta yhdistämällä parhaat palat saatiin aikaan mielenkiintoisia sävellyksiä.

Voit kuunnella tekoälyn luoman ”uuden” Nirvana-kappaleen alta.