Enimmäkseen omia naama- ja bikinikuviaan Instagramissa jakanut Taylor tunnetaan myös räväkistä – ja jopa rasistisiksi kutsutuista – mielipiteistään. Taylor kertoo Insiderille räväkkyytensä olleen vain keino saada lisää seuraajia.

Itkusilmäinen Taylor on tehnyt aiheesta videon YouTubeen, mutta ei ole onnistunut saamaan kovin paljon sympatiaa puolelleen. Artikkelin kirjoitushetkellä video on kerännyt noin 1600 peukkua ylöspäin – ja vastaavasti peräti 24 000 peukkua alaspäin.

Videoon jätetyissä kommenteissa sanan säilää ei todellakaan säästellä, Tayloria kutsutaan esimerkiksi etuoikeutetuksi kakaraksi ja kehotetaan ”lunttua hankkimaan oikea työpaikka”.

Taylor kertookin vihaajien olevan suurin syy Instagram-tilin sulkemiseen. Vaikka sometähti kertookin 3,5 vuoden työskentelyn stripparina kasvattaneen hänelle paksun nahan, ei Taylor ymmärrä miksi häntä vihataan niin paljon.

”En ole ilkeä ihminen, olen jousimies”, Taylor puolustautuu. Hän myös pyytää videollaan, että vihaajat eivät enää tekisi ilmoituksia hänen uudesta Instagram-tilistään, sillä hän yrittää ”vi**u olla parempi ihminen”.

Kolmen vuoden aikana Instagramin avulla tienatut 500 000 dollariakaan eivät pitkälle riitä, sillä Taylorin sanojen mukaan ne ovat kuluneet esimerkiksi toistuviin vierailuihin Gucci-kaupassa.

Lopullisen niitin Taylorin vanhalle ig-tilille iskenyt ilmiantaja ylpeili teollaan sosiaalisessa mediassa, tämä meni Taylorilta jo täysin yli ymmärryksen. Hän myös ilmoitti asiasta poliisille, jolle kuvaili tapauksen tuntuvan siltä kuin hänet olisi murhattu – ja murhaaja vielä retostelisi teollaan verkossa. Poliisi oli kuitenkin asiasta eri mieltä.

Taylor kertookin nyt Instagramin sijaan keskittyvänsä oman YouTube-kanavansa suosion kasvattamiseen – ja muuttoon pois Yhdysvalloista. Kohteeksi on mitä ilmeisimmin valikoitumassa Iso-Britannia, jossa hänellä on eniten faneja. Maassa ollaan myös Taylorin mukaan Yhdysvaltoja vähemmän tuomitsevia, ja ovatpa brittiläiset miehetkin amerikkalaisia kuumempia.

Instagram ei ole ainakaan vielä kommentoinut syitä Taylorin tilin sulkemisen taustalla.