The Internet Archive on massiivinen projekti, joka taltioi vanhoja digitaalisia kulttuurituotteita julkiseen museoonsa. Sen pelisiipi lisäsi listoilleen juuri 2500 vanhaa DOS-peliä.

Uuden laajennuksen joukossa on klassikoita kuten Wizardry: Crusaders of the Dark Savant, Princess Maker 2 sekä Microsoft Adventure.

Seassa on myös paljon outoja ja kokeellisia pelejä, joista osa on hädin tuskin pelikelpoisia, mutta joista on pelitutkijoille, pelisuunnittelijoille ja pelihistorioitsijoille runsaasti iloa.

Monia näistä peleistä on käytännössä mahdoton saada enää mistään, sillä kuten Ars Technica huomauttaa, tuon aikaisia pelejä jaettiin haurailla lerpuilla muovipusseissa. Siksi niiden säilöminen on tärkeää, jotta ne eivät pysyvästi katoaisi historian hämäriin.

Nämä vanhat pelit toimivat selaimessa pyörivässä EM-DOSBOX -emulaattorissa. Archive kuitenkin muistuttaa, että osa peleistä ei välttämättä pyöri kovinkaan sulavasti, eikä kaikista peleistä löydy ohjekirjoja.

Ars Technica puolestaan varoittaa, että näistä menneiden aikojen klassikoista moni ei ole nykystandardeilla millään tavoin nautittava kokemus. Nostalgian nälkäisten kannattaa siis miettiä kahdesti kannattaako tätä pelihistorian aarrearkkua oikeastaan avata lainkaan.

Pelien toimimaan saaminen on ollut iso urakka. The Internet Archiven kuraattori Jason Scott kiittääkin vuolaasti eXoDOS-projektia, joka sekä restauroi että taltioi digitaalisia pelejä, ja jonka aikaansaannosta tämäkin satsi oli.