Puhelimensa menetettyään teini käytti Twitter-seuraajilleen viestimiseen muun muassa Nintendo DS -käsikonsolia, Nintendo Wii U -pelikonsolia sekä kaikkien hämmästykseksi LG:n puhetta ymmärtävää älyjääkaappia – tai näin hän ainakin sai lähes kaikki uskomaan. Syötin nappasivat lukuisten medioiden lisäksi myös LG ja itse Twitter-palvelu, jotka viestittivät tsemppinsä teinitytölle.

BuzzFeed kirjoittaa nyt, että koko juttu on mitä todennäköisimmin puppua. Sivuston mukaan se, että twiitin alareunassa lukee julkaisun lähteneen maailmalle LG:n älyjääkaapista, ei todista yhtään mitään.

Twiitin lähteeksi on mahdollista keksiä päästään mitä tahansa. Temppu on monimutkainen mutta ei kovinkaan vaikea. Redditissä on tarjolla askel askeleelta selitetyt ohjeet.

LG:n edustaja totesi BuzzFeedille, ettei sen jääkaappeihin ole asennettuna Twitter-sovellusta. Joistakin malleista löytyy kuitenkin verkkoselain, jolla twiittailu olisi teoriassa mahdollista. Tällöin twiitin lähteenä näkyisi tosin verkko eikä LG:n jääkaappi.

LG ei osannut selittää BuzzFeedille, millaiselta älyjääkaapista lähetetty twiitti näyttäisi. Twitteristä ei myöskään löydy yhtä ainutta toiselta tililtä tullutta twiittiä, jossa lähetysvälineenä olisi LG:n älyjääkaappi.

BuzzFeed sai Dorothy-nimimerkkiä käyttävään teiniin yhteyden Twitterin kautta. Tämä väitti käyttävänsä viestimiseen serkkunsa iPodia. Hälytyskellot soivat heti, kun Dorothy turvautui klassisiin, usein nettihuijauksissa kuultaviin selityksiin: akku oli kuulemma vähissä ja äiti oli takavarikoinut kaikki laturit.

Toimittajan kysyessä jääkaappitwiitistä Dorothy suuttui ja lopetti viestittelyn siihen paikkaan avaamatta internetiä riemastuttaneen tarinansa yksityiskohtia. Kaikki taisi siis sittenkin olla valetta.

Dorothyn oikea henkilöllisyys on edelleen arvoitus, liekö hän teini olleenkaan. Joka tapauksessa hänellä on Twitterissä 32 000 seuraajaa.