Vaikka 3d-tulostimia voi ostaa kotiin muutamalla kympillä, on tekniikka edelleen enimmäkseen innokkaiden harrastajien heiniä. Uusi 3d-tulostustekniikka voi muuttaa tilanteen totaalisesti.

Yleisin 3d-tulostustapa on pursotus, jossa tulostusmateriaali on yleensä eräänlaista muovilankaa, jota sulatetaan ja kovetetaan uudelleen haluttuun muotoon. Sitä huomattavasti hitaampi, mutta tarkempaa jälkeä tekevä tapa on stereolitografia, jossa valon avulla kovetetaan haluttu muoto valolle herkästä nesteestä.

Michiganin yliopiston tutkijat ovat nyt kehittäneet uudenlaisen tavan tulostaa esineitä stereolitografiaa hyödyntäen. Käytössä on kaksi eri aallonpituudella toimivaa valoa ja niihin eri tavalla reagoiva tulostusneste. Tekniikalla on jo onnistuttu tulostamaan esineitä 100 kertaa nopeammalla vauhdilla kuin perinteisillä sla-tulostimilla.

Tulostusjäljen kehutaan olevan myös aiempia tekniikoita vankempaa, ja tekniikalla voisikin keksijöiden mukaan tulostaa vaikka keittiön pöydän ja tuolit, jotka kestävät käyttöä ongelmitta.

Vaikka kyseessä on vasta yliopiston laboratoriossa toimiva keksintö, uskovat keksijät sen kaupallistamisen olevan vain ajan kysymys. "Kyseessä on yksi ensimmäisiä todellisia 3d-tulostimia", toinen keksijöistä Mark Burns kehuu.

Tekniikkaa kaupallistamaan onkin jo perustettu yritys.

Lähde: Tivi